keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Teedekantteri

Kirpputorit voivat todellaki olla varsinaisia aarreaittoja teeharrastajalle. Tässä viimeisin löytö, euron käsinvalmistettu  ruukku, jota käytännöllisen pienen kokonsa vuoksi päätin alkaa käyttää teelehtien dekantoimiseen. Luin taannoin TeaMasters-blogista tästä tekniikasta, ja olen siitä lähtien pitänyt silmät auki sopivaa ruukkua varten. En ole kerennyt tekemään minkäänlaista rinnakkaisvertailua dekantoidun ja suoraan pussista otetun teen kanssa, ehkä sitten kesällä.


Ruukku on ulkopinnaltaan osittain ohuesti lasitettu. Savinen korkki on ulkoa lähes täysin lasitettu, ja sen pinnalla voi erottaa korkkia ympyröivän spiraalimaisen kuvion. Korkki ei ole kovin tiivis, jonka vuoksi ruukku sopiikin dekantoimiseen paremmin kuin iättämiseen, sillä dekantoitaessa pieni määrä ilmaa tuskin on haitaksi, päinvastoin. Iättäessä korkki taas kannattaisi tiivistää esimerkiksi vahalla.


Ruukun kaulassa toistuu sama korkin spiraaliteema. Laajeneva kaula auttaa teelehtien tarkassa lisäämisessä ruukkuun. Korkin sisäpinnan lasittamattomuus on kiinnostava yksityiskohta: voimakkaimman tuoksuiset teet voi haistaa lasittamattomasta savesta hieman erilaisena kuin ruukun lasitetusta sisäpinnasta. Myös ruukun pohjalta löytyy spiraalikuvio, joka antaa harmonista vaikutelmaa yhdessä korkin ja kaulan kanssa.

Pohjassa nimimerkki UP, mahdollisesti lisäksi myös SC tai SG.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Retorinen analyysi: The Leaf

Haluan nostaa esiin tietyn kieron retorisen keinon, johon törmää usein oikeastaan missä tahansa tekstissä, eikä tee ole poikkeus. Kyse on varsinkin USA:ssa 1930-luvun loppupuolella alkaneen MCR-tutkimuksen (Mass Communication Research) esille tuomista mielipiteisiin vaikuttamisen keinoista, vaikka nämä kikat lieneekin olleet käytössä jo kauan.

Tutkimuksessa saatiin selville muun muassa, että ihmisten mielipiteitä on helpompi muuttaa (varsinkin koulutetuille ihmisille), kun tiettyä aihetta tarkastellaan ainakin näennäisesti kummaltakin kannalta. Tätä tekniikkaa näkee usein käytettävän monissa poliittisissa puheenvuoroissakin.

Nyt, katsotaan The Leafin artikkelin "Master's Call" toista sivua: kirjoittaja myöntää, että on teknisesti mahdollista opiskella teetä itsekseen, vaikka tämä oletetusti veisikin todella kauan (rivien välistä saattaa tulkita myös: mahdottoman kauan) aikaa. Tätä lausetta ympäröivää tekstiä ei tarvitse tarkastella pitkälle, ennen kuin ymmärtää kirjoittajan kuitenkin pitävän teemestaria erittäin tärkeänä ja jopa välttämättömänä teen tiellä. Valittu esimerkki on kärjistetty, kuten koko artikkelikin, mutta samaa retoriikkaa hyödynnetään ympäri Leafia sekä teeblogeja ja teekirjoja.

Tämä retorinen keino tuntuu olevan niin helposti huomattavissa jokapäiväisessä diskurssissamme, ettei se edes pystyisi muuttamaan kenenkään mielipiteitä. Ehkä todellinen vaara onkin sen kyvyssä ikään kuin poistaa kirjoittajan vastuu osoittamastaan kritiikistä ja näennäisesti pehmentää mielipiteitä niin, että myös vastakritiikin esittäminen on hankalampaa.