sunnuntai 11. elokuuta 2013

Lao Cong Shui Xian 1999


(Ostettu: Teepolku)

Tämä tee, kuten useat teet viime aikoina, avautuu hieman vaihtelevasti päivästä riippuen. Toisinaan siitä paljastuu hämmästyttävä kirjo kerroksittaisia sävyjä ja toisinaan koko tee tuntuu hyvin monotoniselta. Tänään Shui Xianin kanssa oli hyvä päivä.

Alkuhaudutuksissa on tuttua Wuyin oolongien kielelle tiivistyvää kirpeyttä ja paahteisuutta, muttei niin hyökkäävänä kuin nuoremmassa teessä. Haudutus haudutukselta tee kevenee paljastaen uusia makeita ja aromaattisia sävyjä, mutta säilyy silti kiinnostavana loppuun saakka. Ei tätä välttämättä ensi kerralla erottaisi nuoresta yanchasta, mutta kyllä iän tunnistaa suutuntuman painavuudesta ja lämmöstä. Nuoremmat yanchat tuntuvat jotenkin liukkailta, teräviltä ja nopeammilta. Lisäksi mausta löytyy hieman iätettyjen oolongien ominaismakua, vaikkei se otakaan tässä hallitsevaa asemaa vaan sekoittuu hyvin yhteen muiden sävyjen kanssa.

Kaiken kaikkiaan siis aika onnistunut ikääntynyt oolong. Kumminkin, on hyvä juoda taas pitkästä aikaa yanchaa.

0 kommenttia: