Pu'erh maisteluja osa II

Shu + Sheng 1998
Huom. Tietääkseni shu + sheng (tai half-ripened) pu'erhia kypsytetään samoin kuten shuta, mutta vähemmän aikaa. Yllättävää kyllä, näissä teeladuissa ei maista oikeastaan lainkaan shumaisia piirteitä, pikemminkin shengin eloisuutta ja keveitä sävyjä. Ehkä tällaisia "pu'erhin oolongeja" tulisi tutkia tarkemmin?

Tämä oli varsin mielenkiintoinen tee. Pikaisen huuhtelun jälkeen tiiviiksi painetut lehdet vapauttivat erikoisen pippurisen, kasvismaisen ja lyijyisen tuoksun. Hieman epämiellyttävää lyijykynämäisyyttä esiintyy myös ensimmäisellä haudutuksella, mutta se tasoittuu nopeasti session edetessä. Muutaman haudutuksen jälkeen lehdet avautuivat kunnolla, jolloin maussakin alkoi erottua samaa mausteisuutta. En muista koska olisin viimeksi löytänyt teestä näin selkeitä mausteisia sävyjä, erotan seasta ainakin maustepippuria sekä muskottia. Aluksi mausteisuus pidättäytyy taka-alalla, ja mausta erottuu lähinnä teen kitkeryyttä hipova voima, joka pitää suutuntuman mielenkiintoisena. Suutuntumaltaan tee ei muutenkaan ole liian tasainen (kuten useat vanhat pu'erhit), vaan siinä on hienoa eloisuutta. Ensimmäisten kunnon haudutusten jälkimaku on yllättävän nuorekas ja täynnä nuoren shengin runsautta, mutta pikkuhiljaa jälkimaku siirtyy ilmentämään samaa mausteisuutta, joka haudutus haudutukselta kuoriutuu selkeämmin esiin myös mausta.

Pidin tästä teestä, koska se esitti taas yhden uudenlaisen välimuodon sekä äärimmäisen vanhan, märkäiätetyn ja tylsän sekä äärimmäisen nuoren, kevyen ja voimakkaan pu'erhin välillä. Pidin suutuntuman voimasta, selkeistä mauista ja sävyjen moniulotteisuudesta.

Shu + Sheng 1990

Teen tuoksussa on vaimeaa maanläheisyyttä, mutta myös selkeitä lämpimän hedelmäisiä sävyjä. Olen erittäin huono kuvaamaan makujen yksittäisiä sävyjä, varsinkin pu'erhin, mutta jokainen nuorta pu'erhia maistanut voi varmasti huomata kuinka moniulotteisen ja erikoisen sävymaailman nämä teelaadut omaavat.

Ensimmäisissä haudutuksissa on huomattavissa kitkeryyden rippeitä, jotka peittävät alleen hienovaraisemmat maut. Myöhemmin teestä alkaa löytymään hieman samaa mausteisuutta kuin aikaisemmassa shu+shengissä, mutta se ei peitä muita makuja yhtä vahvasti. Itseasiassa tämä tee saattaa olla hyvinkin yksi maultaan moniulotteisimmista vanhoista pu'erheista (ja oolongeista) jota olen maistanut. Paitsi mausteisuutta, haudutukset paljastavat viitteitä shengin kukkaisuudesta, puumaisuutta, mietoa maanläheisyyttä sekä tummaa hedelmää. Jälkimaku on ensimmäisillä haudutuksilla selvän nuorekas, mutta vaimea, eikä myöhemmillä haudutuksilla jälkimakua enää tahdo huomatakaan.

Ennakkoon pelkäsin suutuntuman olevan tässä liian samettinen tai jauhoinen, siis tasainen ja tylsä. Tässä kuitenkin yhdistyy sopivalla tavalla samettisuus (josta pidän oikein paljon oikeissa mittasuhteissa) sekä kirkkaus ja eloisuus, jonka voi aistia taustalta. Tämäkin tee sai aikaan pitkäaikaisen makean tunteen kurkussa.

2002 yksityistilaus 7542-tyylinen


Tämä tee loi melkoisen kontrastin aikaisempiin näytteisiin. Lämpimien hedelmän sävyjen, nuorekkaan kukkaisuuden tai edes selkeän mausteisuuden sijaan maku ilmentää erikoista painavaa ja kiertynyttä makeutta, joka ilmenee läpi haudutusten sekä tuoksussa että maussa. Jos nuoret pu'erhit mieltäisi keväisen vegetaalisuuden tai kukkaisuuden merkeiksi ja vanhemmat shengit juuri täydellisen kypsyyden saavuttavia hedelmiksi, niin tämä vaikuttaa jo selkeästi syksyisen ylikypsältä.

Tuoksun taustalta kyllä löytyy perinteisempää shengimäistä raikkautta, mutta sen yllä leijuu tämä omaleimainen makeus, joka ei lievene edes useiden haudutusten jälkeen. Maku on läpi session melkoisen painava, lämmin ja makea; vain muutamassa keskivaiheen haudutuksissa ilmenee kitkeryyttä hapuilevia voiman puuskia.

´97 7542-tyylinen


Tuoksua on varsinkin alussa hyvin vaikea kuvailla. Siinä on kyllä selkeitä piirteitä, mutta hyvin, hyvin vaimealla tasolla. Maakellaria ei juurikaan löydy, kenties kuvailisin sitä parhaiten mantelimaiseksi tai tumman suklaan tavoin voimaiseksi. Suutuntumaltaan tämä tee alkaa jo olemaan hyvin kypsynyt; siitä löytyy samaa samettista (tai jauhoista) paksuutta, jota märemmistäkin vanhoista pu'erheista. Paksuudesta huolimatta maussa on kuitenkin vielä eloa, joten täysin tylsäksi homma ei pääse karkaamaan.

Suutuntumassa ei juurikaan löydy enää viitteitä kitkeryydestä; muutamassa alkuhaudutuksessa huomaa pientä eloa, mutta se ei esiinny etualalla kuten aikaisemmissa näytteissä, vaan kurottaa samettisuuden alta – silti ihan mukava lisä suutuntumaan.

Jälkimaku teessä on satunnainen eikä kovin voimakas. Nuorekkaaksi sitä en enää kuvailisi, pikemminkin lämpimän hedelmäiseksi.

Tämä tee tuntuu olevan ainakin suutuntumansa ja hillittyjen makujensa puolesta jo melko lähellä märkäiätettyä/hyvin vanhaa pu'erhia. Eloa ja keveyttä löytyy kyllä vielä, mutta entä kymmenen vuoden päästä? Sävyjensä vaimeuden ja suutuntuman sekä jälkimaun suhteellisen yksipuolisuuden vuoksi tämä jäi kuitenkin kauas lempiteestäni näiden viimeisten maistelujen suhteen.

Pu'erh maisteluja

Eli tässä huomiot kahdesta Teepolun kolmesta vanhemmasta teekakusta. Kolmannen Changtai 2004 Yi Chang Haon teksti pääsi valitettavasti katoamaan.

Nämä teet olivat ensimmäiset kostetukseni kuivaiätetyn pu'erhin maailmaan, tai ainakin ensimmäiset, joihin pääsi kunnolla sisään. Tällaiset 2000-luvun alkupuoliskon kakut vaikuttavat olevan aika hienossa vaiheessa nyt, pitää tutustua näihin tarkemmin.

Shuangjiang Mengku 2001 Yuan Ye Xiang

 Tämä 2001 vuoden Yuan Ye Xiang on luultavasti Shuangjiang Mengku -tehtaan tunnetuin tee. Teen nimi kääntyy epäluontevasti suomeksi, mutta tarkoittaa karkeasti tuoksua villistä luonnosta. Se sai korkean suosituksen merkittävän The Pu'er Teapot -lehden vuonna 2001 tekemässä sokkomaistelussa. Tee on tuotettu Mengsa-vuoren materiaalista ja siitä on poikkeuksellisesti olemassa kaksi eri versiota. Ohutpaperinen kuivaiätetty versio sekä paksupaperinen märkäiätetty versio. Normaalisti teentuottajat eivät itse iätä pu'er-kakkujaan, vaan tämä jää jälleenmyyjien, keräilijöiden ja teenystävien vastuulle. Tästä kakusta on kuitenkin siis olemassa kaksi samasta materiaalista samaan aikaan tuotettua versiota, jotka tuottaja on itse esi-iättänyt ennen teen tuomista markkinoille. Tämä on teen kuivaiätetty ohutpaperinen versio. Teetä on säilytetty myös myöhemmin kuivissa oloissa ja tee onkin yli 10 vuoden ikänsä huomioiden varsin nuoren ja tuoreen makuista. (Teepolku)

Perinteistä nuorta shengiä kuivien lehtien tuoksussa: metsämäisyyttä oudoilla lämpimillä sävyillä ja mausteisilla vivahteilla ‒ tuoksu, jota on vaikea löytää mistään muualta kuin pu'erhin parista.
Heti ensimmäisen siemaisun suutuntuma paljastaa, että nyt ollaan voimakasluontoisen teen parissa. Piirrettä on vaikea kuvailla, mutta sen löytää silloin tällöin poikkeuksellisen hienoista teelaaduista; eräänlainen suutuntuman eloisuus ja voimakas maku, joka valtaa välittömästi koko suun. Sellaisista teelaaduista, jotka saavat hymyilemään sisään päin. Makumaailma sinänsä tuntuu tässä teessä olevan moniulotteisempi kuin aikaisemmissa Changtaissa, ainakin siitä erottuu selkeämmin samoja shengin lämpimiä hedelmäisiä/pu'erhmaisia sävyjä. Haudutetun teen tuoksu vaikuttaa olevan aikalailla samalla tasolla kuin aikaisemmin maistetuissa shengeissä, mutta sekin erottuu selkeämmin. Tuoksu ei edes tunnu voimakkaammalta, vaan jollain tavalla eteerisemmältä ja selkeämmältä.

Suutuntumasta voi tuntea pieniä kitkeryyden rippeitä, jotka tässä kuitenkin vain lisäävät maun eloisuutta. Haudutusten edetessä suutuntuma pikkuhiljaa rauhoittuu, mutta selkeinä pysyvät sävyt maussa ja tuoksussa pitävät kiinnostusta yllä. Lisäksi tämä tee sai aikaan 'sokeripala kurkussa' effektin, jota olen löytänyt vain samalla tavalla eloisista teelaaduista (erityisesti balhyochasta). Tämän siis huomaa makeasta tunteesta, joka tuntuu niellessä kurkunpäässä. Jälkimaun puolesta väittäisin, että toisissa pu'erheissa sävyt olivat selkeämpiä ja jälkimaku kokonaisuudessaan voimakkaampi. Tässäkin huomasi selkeitä nuoren shengin kukkaisia piirteitä, mutta toisinaan ne jäivät kokonaan taka-alalle tai peittyivät erikoisen makean, tunkkaisen ja yksitoikkoisen jälkimaun alle – samanlaisen, joka mehua juotuaan toisinaan jää pitkäksi aikaa suuhun.

Changtai 2005 Chen Hong Chang

Changtain Chen Hong Chang brändi on hieman näkymättömämpi kuin esimerkiksi Yi Chang Hao. Molemmat kuitenkin tuotetaan Yiwu-alueen lehtimateriaalista ja edustavat tämän erityisesti harrastelijoiden ihannoiman Pu'er-tuotantoalueen parhaimmistoa. Tämä kakku on vuoden 2005 tuotantoa ja se on kuivaiätetty. Iätys ei ole kuitenkaan ollut liian kuiva, sillä selkeää maun kehittymistä on kuitenkin jo tapahtunut ja tee henkii hienosti onnistunutta iätystä. (Teepolku)

Kuvien lehtien tuoksu on mieto, mutta siitä on löydettävissä runsaista ja monivihateista mausteisuutta. Lisäksi luulen havaitsevani jo selkeää ikääntymisen tuoksua; pölyisyyttä, tummuutta ja eräänlaista hienovaraista sienimäisyyttä.

Tuoksultaan tee on säilyttänyt (kuten kuivaiätyksen perusteella osaisikin odottaa) suuren osan nuorekkaan shengimäisestä tuoksustaan. Sen sijaan ikä on vaikuttanut sen verran, ettei tuoksussa ole samaa hyökkävyyttä, vaan sävyt ovat kypsyneet, lämmenneet ja tasoittuneet huomattavasti rauhallisemmalle tasolle. Lisäksi tuoksussa ei ole lainkaan viitteitä siitä agressiivisesta terävyydestä (jopa kalamaisuudesta), jota usein nuorissa shengeissä tapaa, mutta tämä ei välttämättä johdu iästä vaan itse lehtimateriaalista.

Maussa ei ole haivattavissa lainkaan kitkeryyttä, ja siinäkin sävyt ovat pyöristyneet, vaikka nuorekkaita piirteitä onkin vielä havaittavissa. Suutuntuma on nappiin osuvilla haudutuksilla erinomaisen kirkas ja syvä; kenties kitkeryys voi ajan kanssa jättää merkkinsä suutuntumaan juuri tällaisena voimana? Kuten Yiwussakin, esiintyvät tässäkin teessä voimakkaimmat sävyt  silti jälkimaussa eivätkä tuoksussa tai maussa.

Nämä kuivaiätetyt teet ovat siitä nautinnollisia, että ne eivät ole yhtä ennalta-arvattavia ja monotonisia kuin suurin osa vanhasta (ainakin halvasta) märkäiätetystä pu'erhista. Kaipaisin silti vielä kokemusta todella vanhasta kuivaiätetystä pu'erhista, sillä näittenkin teelaatujen sävyt ovat pyöristyneet sen verran, etten voi kuvitella nuorekkuuden säilyvän sanotaan vaikkapa 20 vuoden päästä. Kaipa ikääntymisessä ja iättämisessä onkin kyse kullekin teelle optimaalisen kypsyysasteen löytämisestä ja siitä hetkestä nauttimisesta.

Tee ja luonnonkauneus

Viime postauksessa vilahti määritelmä taiteesta ilmaisuna, joka esittää jonkin aiheen tietystä näkökulmasta ja kutsuu yleisöä jakamaan tämän näkökulman. Teen kannalta tämä käsitys on ongelmainen, sillä määritelmä tuntuu olettavan taiteilijan, joka valitsee teokseen tietyn aiheen ja näkökulman. Teessä taas taiteilijaa ei periaatteessa ole olemassakaan. Tietysti teen prosessoijat sekä teen hauduttaja vaikuttavat huomattavasti lopulliseen teemaljaan ja tulevat näin lähelle taiteilijan roolia, mutta lopulta hekin lähinnä ohjailevat teen ominaisuuksia hienovaraisesti, pyrkien usein ilmaisemaan teen olemuksen mahdollisimman puhtaana.

Tee onkin lähempänä luonnonkauneutta kuin inhimillisen prosessin seurauksena syntynyttä taideteosta.  Teen luonnollisuus on selkeästi havaittavassa teemaljasta, josta ei heijastu yksittäinen taustatekijä vaan pikemminkin luonnon majesteettinen hiljaisuus. Luonnonkauneuden vuoksi tee on erityisen sopiva teokseen uppoutumiseen ja rauhalliseen kontemplointiin. Silti teetä voi tarkastella myös kuten perinteistä taideteosta reflektion avulla. Eri teelaadut usein tuovat mieleen tiettyjä aiheita tai tunteita: iätetty tee esimerkiksi herättää usein kunnioitusta ja vaikutelman iän myötä saavutetusta viisaudesta, kukkainen oolong keväistä herkkyyttä ja huolettomuutta sekä nuori pu'erh kärsivällisyyttä ja toivoa tulevaisuudesta. Prosessoinnin myötä teen ulkoinen olemus saavuttaa tuhansia muotoja, jotka ainakin välillä herättävät suoria mieleyhtymiä juojassa. Lisäksi vielä laajemman aihekirjon tarjoaa itse juojan mieli, joka luonnonkauneuden tyhjyydessä pystyy heijastamaan teehen siitä puuttuvan teeman. Näin ollen jokainen teesessio juojan tarkastelun kohteena muodostaa aidon ja ainutlaatuisen taideteoksen.

Kritiikin arvo

Kriitikkoa pidetään sekä teekulttuurissa että monissa muissakin taiteenlajeissa usein turhana hahmona, jonka henkilökohtaiset mielipiteet jäävät vain yksilön omiksi totuuksiksi eivätkä voi antaa mitään objektiivista kuvaa teoksesta. Kuitenkin haluaisin puolustaa niitä moniulotteisia vaikutuksia, joita kritiikillä voi ja pitäisi olla.

Ensinnäkin kriitikko tuskin kirjoittaa ensisijaisesti yleisölleen, vaan tekstinsä kautta kartuttaa henkilökohtaista havaintokykyään ja omia taitojaan. Tarkkailemalla teoksen piirteitä, niiden tasapainoa tai epätasapainoa, oppii jatkuvasti tarkastelemaan tulevia teoksia yhä paremmin sekä ottamaan epäkohdat itse huomioon omissa suorituksissaan. Parhaassa tapauksessa kritiikki voi myös opettaa lukijaa havannoimaan uusia puolia teoksista, jolloin hän on entistä valmiimpi teosten itsenäiseen tarkkailuun. Lisäksi kritiikki pitää taiteenlajia näkyvillä ja välittää tietoa uusista teoksista. Usein arvostelut eivät edes yksipuolisesti keskity kirjoittajan omiin näkemyksiin, vaan saattavat myös tarjota teoksen historiaa tai taustatietoja kritiikin sivulla. Periaatteessa kritiikin kautta myös valmistajat ja välittäjät saavat palautetta teoksistaan ja voivat oppia suorituksistaan, mutta esimerkiksi teen kohdalla palaute taitaa harvoin yltää niin pitkälle. Lopulta, vaikkakin tämä on hyvin epätodennäköistä, saattaa lukija löytää kriitikon, jonka maku on niin samanlainen omansa kanssa, että arvostelut eivät enää kuvasta pelkästään subjektiivisia mieltyksiä, vaan tavoittavat edes hetkellisiä häivähdyksiä objektiivisuudesta.

Yksi taiteen teorioista pitää taidetta ilmaisuna, joka pyrkii selventämään tiettyyn aiheeseen liittyviä tunteita/ajatuksia sekä houkuttelemaan myös yleisöä tarkastelemaan aihetta teoksessa esiintyvästä näkökulmasta. Teoksen tunteiden tai aiheen tutkiminen voidaan tietysti erottaa puhtaasta materiaalin ja muodon tarkastelusta, mutta lopulta myös teoksen muoto on olennainen osa ilmaisua. Joten ainakin niin pitkälle kun taidetta pidetään teoksen ilmaisun tarkkailuna pelkän passiivisen vastaanottamisen sijasta, voidaan kritiikkiä/arvostelua pitää olennaisena osana taidekokemusta.

Ali Shan 1996

 (Ostettu: Camellia Sinensis)

Vahvaa paahteisuutta kuivien lehtien tuoksussa; jauhettua kahvia sekä Muzha Tieguanyinin tummuutta. Myös kuivia, salmiakkia muistuttavia sävyjä, sekä taustalla hieman siirappimaista tai limppumaista makeutta.

Äärimmäisen paahdetut lehdet aukeavat kunnolla vasta kolmannella haudutuksella. Ensimmäiset kaksi haudutusta jäävät miedoiksi heikoin riisikakkusävyn sekä tummasta paahdosta juontavan vahva liköörimäisen hedelmäisyyden hallitsemiksi. Suutuntuma pysyy näissä ensimaljoissa hyvin heikkona, mutta siinä on selkeä kirkas terä, joka ehkä kielii paahteisuuden alla piilevästä oolongista. Lehtien auettua loppusessio on melko tasaista: tuoksu on tumman kermainen ja hieman paahteinen sekä  maku liköörimäisen makea. Suutuntuma pysyttelee loppuun saakka paksuna, ja siinä on yhä alkuhaudutuksissa esiintynyttä miellyttävää kirkkautta.

Viime aikoina ikääntyneiden oolongien maailmassa paahtamattomat teet ovat tuntuneet tulevan muotiin. Usein näitä vastoin rinnastetaan karrella palaneet vanhat oolongit, jossa paahteisuus lähinnä peittää teen alkuperäistä kehnoutta. Vaikka tämäkin Alishan on todellakin karrelle palanut, on se kuitenkin maku- ja tuoksuprofiililtaan suhteellisen monipuolinen – esimerkiksi verrattuna monotoniseen 1958 Bai Haoon. Siksi mielestäni paahdetuilla iätetyillä oolongeilla on oma paikkansa, vaikka jäinkin toivomaan tältä teeltä hieman kevyempää paahtoa. Nyt en ole varma erottaisinko tätä teetä toisista hyvin vahvasti paahdetuista oolongeista, esimerkiksi Muzha Tieguanyinistä. Mausta tai tuoksusta ei löytynyt mitään selkeitä iän merkkejä, joka taas pistää pohtimaan tarkemmin oolongien ikääntymisen prosessia. Ymmärtääkseni oolong tarvitsee ilmaa ja kosteutta ikääntyäkseen, joten miten käy teen, josta jokainen paahto poistaa kosteuden (sekä lisäksi ehkä myös tappaa lehtiin jo pesiytyneet mikrobit yms.)?

Jos paahto tosiaan ikään kuin hidastaa ikääntymistä, alkavat iättämissuunitelmani tarkentumaan. Jo aikaisemmin olen nimittäin huomannut, etten itse pidä täysin ilmatiiviissä tilassa iätetyistä oolongeista, jotka kymmenienkin vuosien jälkeen muistuttavat vastapoimittua teetä. Toisaalta en haluaisi myöskään peittää liikaa teen alkuperäisiä ominaisuuksia paahdolla, mutta en myöskään aio hylätä täysin ideaa paahtamisesta iättämisen yhteydessä.

Tee ja luonnonkauneus

Viime postauksessa vilahti määritelmä taiteesta ilmaisuna, joka esittää jonkin aiheen tietystä näkökulmasta ja kutsuu yleisöä jakamaan tämän näkökulman. Teen kannalta tämä käsitys on ongelmainen, sillä määritelmä tuntuu olettavan taiteilijan, joka valitsee teokseen tietyn aiheen ja näkökulman. Teessä taas taiteilijaa ei periaatteessa ole olemassakaan. Tietysti teen prosessoijat sekä teen hauduttaja vaikuttavat huomattavasti lopulliseen teemaljaan ja tulevat näin lähelle taiteilijan roolia, mutta lopulta hekin lähinnä ohjailevat teen ominaisuuksia hienovaraisesti, pyrkien usein ilmaisemaan teen olemuksen mahdollisimman puhtaana.

Tee onkin lähempänä luonnonkauneutta kuin inhimillisen prosessin seurauksena syntynyttä taideteosta.  Teen luonnollisuus on selkeästi havaittavassa teemaljasta, josta ei heijastu yksittäinen taustatekijä vaan pikemminkin luonnon majesteettinen hiljaisuus. Luonnonkauneuden vuoksi tee on erityisen sopiva teokseen uppoutumiseen ja rauhalliseen kontemplointiin. Silti teetä voi tarkastella myös kuten perinteistä taideteosta reflektion avulla. Eri teelaadut usein tuovat mieleen tiettyjä aiheita tai tunteita: iätetty tee esimerkiksi herättää usein kunnioitusta ja vaikutelman iän myötä saavutetusta viisaudesta, kukkainen oolong keväistä herkkyyttä ja huolettomuutta sekä nuori pu'erh kärsivällisyyttä ja toivoa tulevaisuudesta. Prosessoinnin myötä teen ulkoinen olemus saavuttaa tuhansia muotoja, jotka ainakin toisinaan pystyvät herättämään suoria mieleyhtymiä juojassa. Lisäksi vielä laajemman aihekirjon tarjoaa itse juojan mieli, joka luonnonkauneuden tyhjyydessä pystyy heijastamaan teehen siitä puuttuvan teeman. Näin ollen jokainen teesessio juojan tarkastelun kohteena muodostaa aidon ja ainutlaatuisen taideteoksen.

Bai Hao 1958

(Ostettu: Camellia Sinensis)


Uskomattoman ikänsä ja halvan hintansa vuoksi odotin tältä teeltä vähiten Camellia Sinensis –tilauksessani. Maistelun jälkeen vaikuttaa tosiaan siltä, että Bai Hao jää pelkän mukavan sessioteen tasolle, mutta se onnistui silti yllättämään minut muutamalla piirteellään. Ensinnäkin odotin näin vanhalta teeltä huomattavaa pu'erhin kaltaisuutta: vahvaa maakellaria ja tunkkaista puuta. Sen sijaan löysin ainoastaan kevyttä ja vaimeaa multaisuutta, joka sekin esiintyy ainoastaan kaikista kuumimissa haudutuksissa. Vasta kiehahtaneella vedellä haudutettuna tuoksusta erottui kaikista selkeiten yksitäisiä sävyjä, lähinnä multaa, juureksia ja jopa hernettä. Heti veden jäähdyttyä sävyt sekoittuivat yhteen muodostaen jonkinlaisen makean ja hieman karamellia muistuttavan massan. Maku oli alusta loppuun saakka makeaa ja paksua kuin sametti, mutta yksityiskohtaisempia vivahteita oli vaikea tavoittaa. Jälkimaussakin esiintyy vain ikääntyneiden oolongien vääntynyttä liköörimäisyyttä.

Tee on varsin juotavaa varsinkin jos pitää paksusta, vanhasta ja tummasta teestä. Iän vuoksi olisin odottanut tältä äärimmäistä tummuutta, palaneita sävyjä ja pu'erhia vastaavaa maanläheisyyttä. Toisaalta miten sitä voi olla edes varma teen todellisesta iästä? Mielenkiintoni herätti pu'erhmaisuuden puute, sillä aikaisemmin maistamassani kiinalaisessa 1991 Shui Xianissa sitä jo selvästi esiintyi. Miksi ei sitten näin paljon vanhemmassa taiwanilaisessa tai missään muistakaan maistamissani (kaikki taiwanilaisia) iätetyissä oolongeissa – onko pu'erhmaisuus Kiinan yksinoikeus?