tiistai 13. joulukuuta 2011

Teepäihtymys


 Kun teestä kuoritaan pois vain sen filosofiset, psykologiset, moraaliset, terveydelliset ja sosiaaliset puolet, jää jäljelle ainoastaan päihtymys. Tietysti teetä on mahdotonta käsittää pelkästään päihteenä, mutta se on silti todennäköisesti ollut se piirre, joka on ensimmäisenä kiinnittänyt ihmisen huomion, ja jonka ympärille muu kulttuurikerros on rakentunut. Itse voisin erottaa teestä vähintäänkin kolmenlaisia päihtymyksen tiloja, vaikka vaihtelevia nyansseja esiintyykin loputtomasti.

Ensinnäkin teen rauhoittava puoli, jonka joku saattaisi johtaa vaikkapa l-teaniiniin tai dopamiiniin, mutta jätetään nämä pohdinnat ammattilaisille. En myöskään tarkoita rauhoittavalla pelkästään sedatiivista vaikutusta, vaan yleensäkin sitä teen juomisen aikana ja teen jälkeen vallitsevaa voimakasta olotilaa, joka on helppo huomata jonkin substanssin eli teen aikaansaamaksi. Tuon tunteen tunnistaa useiten voimakkaastaa fyysisestä tunteesta, olkoon se vaikkapa ruumiillista painavuutta tai keveyttä, mutta myös esimerkiksi katseen terävöitymistä, ajatuksen kirkkautta, inspiraatiota ja yleistä hyvinvoinnin tunnetta esiintyy sivulla. Tämä saattaa hyvinkin olla voimakkain ja helposti huomattavin teen päihdyttävistä vaikutuksista, joka tuntuu useimmiten johdattavan aloittelevan harrastelijan teekulttuurin syvyyksiin. Lisäksi tämä voimakas kokemuksellinen tunne tuntuu olevan monen teen juojan huomion keskipisteessä, eikä välttämättä edes perustellusti... Jotkut vahvan zeniläiset tai taolaiset juojat vaikuttavat tavoittelevan juuri voimakkaita (ja yhä voimakkaampia) tunnetiloja erilaisilla kikoilla, muodostaen teen mystis-esteettisen kokonaisuuden päihtymyksen ympärille.

Toisaalta tee vaikuttaa välillä yksinomaan piristävästi, varsinkin silloin kun teehen ei ole aikaa keskittyä. Piristäviä vaikutuksia voi toki ilmentyä myös edellisessä kategoriassa, mutta jotain siitä puuttuu; ehkä fyysinen tunne, tai ehkä kyse on vain aste-erosta?

Voimakkaimpana ja koukuttavimpana teen päihdyttävänä vaikutuksena pidän kuitenkin sitä 'teeflowia' joka syntyy säännöllisen teen juonnin, säännöllisen työn, levon, ruokailun ja liikunnan vuorovaikutuksesta. Tämä semi-askeettinen tee-elämäntapa saa aikaan pitkäkestoisen kirkkaan mielentilan ja fyysisen hyvinvoinnin tunteen, jota on vaikea sivuuttaa. Koukuttavan (ja jokseenkin vaarallisen) tästä tunteesta tekee sen toisaalta eksklusiivinen ja toisaalta laajenemaan pyrkivä luonne – pitkälle vietynä teeasketismi ei hyväksy kuin tietyn askeettisen elämäntavan, eikä salli poikkeuksia esimerkiksi toisten päihteiden kuten alkoholin tai vääränlaisen ruuan kuten roskaruuan kanssa.

Varsinkin yllämainittu teepäihtymys on mietityttänyt paljon. Harva ehkä olisi edes valmis viettämään kokonaisvaltaista tee-elämäntapaa, mutta miksi teekulttuuriin tietyllä tavalla sisältyy olettamus siitä, että teeasketismi olisi jonkinlainen korkein teepyhimyksen olotila? Tai vaikka teellä päihteenä onkin vain suotuisia vaikutuksia terveyteen ja muihin elämäntapoihin, millä tavoin pitäisi suhtautua siihen, että muutokset saa aikaan lopulta päihdyttävyys: onko terveellinen päihde loppujen lopuksi yhtään parempi? Vaikeita kysymyksiä, ehkä osittain turhia, mutta silti hyvin tärkeitä periaatteelliselta kannalta tarkasteltuna. Helpostusta mahdollisiin ristiriitoihin olen löytänyt ainakin teen käyttämisestä tasapainottamiseen yhä voimakkaampien tunnetilojen hakemisen sijasta, ajoittaisesta teestä irtautumisesta ja toisaalta teestä opittujen asioiden soveltamista myös muihin aloihin (esimerkiksi olueen, tästä lisää hieman myöhemmin). Toisaalta auttaisi myös nähdä päihtymys ja "selväpäisyys" sekä muutkin tunteet pikemminkin positiivisina todellisina ilmiöinä eikä vastakkaisina arvolatautuneina käsitteinä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Luonnollisuus teekulttuurissa


Sinnitelläkseni blogin kanssa on aika julkaista jotain taas pitkästä aikaa, tällä kertaa ehkä hieman teoreettisemmalta pohjalta. Olen "joutunut" lukemaan paljon teeaiheista kirjallisuutta viime aikoina valmistellessani neljää laajahkoa tutkielmaa. Lukemani kirjallisuus on ollut erittäin mielenkiintoista ja opettavaista, joskus hieman häiritsevääkin. Tekstit ovat antaneet ainakin sen verran ajatuksenruokaa, että muutaman esseen kirjoittaminen pitäisi käydä suhteellisen nopeasti.

Eräs ajatusrakennelma johon olen törmännyt yhä uudelleen paitsi kirjoissa myös blogeissa on eräänlainen naturalismi tai essentialismi teessä. Se näkyy varsinkin monissa vastakkainasetteluissa, esimerkiksi seuraavissa:

  • teeseremonia – koruton luonnokkuus
  • teekannun patinoinnin edistäminen – luonnollinen patinoituminen
  • massatuotetut kannut – taiteelliset tai muuten uniikit kannut
  • plantaasitee – villitee
  • teen tekniikan, historian tai jopa filosofian opiskelu – "tao"

Tarkkaa ja ritualisoitua teeseremoniaa (tarkoitan enemmänkin kiinalaista kuin japanilaista) on kritisoitu yhä uudelleen sen luonnottumuudesta ja tarpeettomuudesta, sillä teen nauttimiseen riittää yksinkertainenkin valmistustapa. Samoin teekannujen patinan tahallista edesauttamista pidetään tarpeettomana, mutta samalla vahvasti implikoidaan sen olevan väärin ja luonnotonta. Massatuotettuja kannuja ja plantaasiteetä pidetään hengettöminä nyky-yhteiskunnan tuotteina yksilöllisiä teevälineitä ja teelaatuja vastaan. Ja tietysti vielä teen valmistustekniikan tai historian opiskelu on sekä tarpeetonta, haitallista että luonnotonta luonnollisesti etenevää taoa vastaan.

Näissä esimerkeissä luonnollisuus on tyypillisesti pohjalla vaikuttava normi, jonka edessä tarpeettomuus tai massatuotettu hengettömyys palautuu luonnottomuuteen. Erityisen häiritseväksi näen tavan murskata tehdasvalmisteiset kannut ja plantaasitee hengettömänä massana käsinvalmistettuja kannuja sekä villiteetä tai muuta laadukasta teetä vastaan. Tuntuu aika rankalta hylätä plantaasitee vain sen epäsuotuisan alkuperän vuoksi kun samalla korostetaan kuinka teetä pitäisi aina arvostaa yksilönä.

Naturalismia voi pitää klikkiyttävänä ilmiönä, sillä kun teekulttuuria aletaan tarkastelemaan normitetusti, syntyy välttämättä vastakkaisia ryhmittymiä – eikä naturalistinen liike säästele sanojaan korostaakseen tätä rajaa. Koska luonnollisuus toimii rajana, kategorisoidaan useimmiten ulkopuoliset tavat ja ihmiset epäluonnollisiksi, usein jopa henkilöiden motiivit teen suhteen kyseenalaistetaan rankasti. Tämän näen keskustellun ilmiön surullisimpana piirteenä ja tekstini kimmokkeena.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Vettä, vettä


Viime aikoina, todennäköisesti luentojen alkamisen eli yleisen stressitason nousun vuoksi, on huomioni kiinnittynyt taas teen teknisiin puoliin. Kaatotekniikkaa olen joutunut luonnollisestikin uudella kannulla hieman hiomaan, mutta sen lisäksi keskittymiseni on rankasti fiksatoitunut veteen.

Vesivertailut

Vertailu on suoritettu kolmessa samanlaisessa juomalasissa: yhdessä on normaalia pullotettua lähdevettä, toisessa on uitettu bambuaktiivihiiltä, ja kolmatta vettä on seisotettu 15 minuuttia Chao Zhou -lieden pannussa. Luin MattChan blogista, että savipannua voi käyttää tällä tavoin veden laadun parantamiseen, joten olihan sitä pakko kokeilla.

Yksikään vesistä ei tuoksunut miltään. Standardivedessä on ohuehko kirkas suutuntuma sekä pientä outoa happamuutta lopussa: ehkä tämä on muovin maku?

Savipannussa seisotetussa vedessä on paksumpi suutuntuma, muuten maku on tasainen, mutta hieman makeampi kuin pullovedessä. Savesta tuntuu irronneen jonkinlaista sameutta makuun, mutta yllätyksekseni myöhemmin, vesien seisottua noin puoli tuntia, huomasin samaa kalkkista jälkimakua myös muissa vesissä.

Bambuaktiivihiilellä käsitellyssä vedessä en huomannut suurta eroa suutuntumassa pelkkään pulloveteen verrattuna. Aktiivihiilivesi saattoi olla hienoisesti kirkkaampaa, mutta erot olivat todella pieniä. Sen sijaan aktiivihiilivedessä maku oli makeampi ja kevyempi kuin pullovedessä.

Aktiivihiilellä käsitellyn veden paino tuntui sijoittuvan jälkimakuun: vedestä jää viipyilevä tunne kurkkuun. Peruspulloveden paino tuntuu myöskin olevan hieman enemmän jälkimaussa, mutta tuo outo happamuus on läsnä. Savi taas tuntuu keskittyvän itse makuun, sen tunne jää suuhun.

Tee

Pelkkien vesien tarkastelu on tietysti melko yksinkertaista verrattuna siihen, miten vedet vaikuttavat itse haudutettuun teehen. Tuntuu siltä, että savivesi korostaisi tuoksun (ja maun) matalampia taajuuksia, bambuvesi korkeita.

Tietysti mututuntumalta voisi helposti heittää, että saviliedessä seisotettua vettä tulisi käyttää tummiin teelaatuihin ja bambuhiiltä herkempiin, mutta itse asiassa savilieden vesi toimii erinomaisesti jopa kevyen Baozhongin kanssa.

Ei tietenkään mitään syytä alkaa käyttämään ainoastaan yhtä näistä tavoista veden muokkaamiseen. Vaihtelua nämä ainakin tuovat. Mutta, mutta... Vesi on hankala asia, joten tutkimukset jatkuvat – toisaalta hetkeksi on vesi jätettävä syrjään ja suunnattava huomio jonnekin muualle.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Xi Shi


Miten voisin selittää sitä kuumeista pakkomielteisyyttä joka mieleni valtasi nähdessäni Xi Shin, paitsi ehkä kliseisellä fraasilla "rakkautta ensisilmäyksellä". En tiedä, jo idea 35ml Chao Zhou -kannusta herättää mielenkiintoni; ja kun kyseessä sattuu olemaan kahdesta savesta sekoitettu, omaperäisen aloittelevan taiteilijan työ, jota ei ole päällystetty meikkisavella, kuka voisi kieltäytyä?

Xi Shin muoto on perinteinen ja siinä mielessä ehkä Lun Huita jollakin tavoin tylsempi, tai ainakin tavallisempi. Toisaalta tuo muoto on ehdottoman söpö ja rauhoittava, hypnotisoiva, mukaansatempaava – ja voihan traditionaalisuuden nähdä hyveenäkin. Saven tuntu on maaginen, mattapintainen mutta niin niin pehmeä koskettaa ja hyväillä, psykedeelisen tasainen. Ja nuo yksilölliset kuviot kannun pinnalla, kahden saven spiraalimaiset liitokset, kuin pilvet taivaankannessa! Nousevissa teehenkisissä viboissa niiden lumoavuutta ei pääse pakoon, kuinkahan kauan niiden yksityiskohtia voi tutkia? Ehkä niitä ei koskaan voikaan täysin oppia tuntemaan...

Noin pienessä teekannussa on ehdottoman hienoa, että mukaan ei ole rakennettu ns. golfpallofiltteriä, vaan reiät on painettu suoraan kannun seinämiin. Tämä ja kannun vallitseva pyöreä muoto antavat lehdille tilaa aueta ja välittävät Xi Shin harmoniaa myös märkiin teelehtiin, jotka asettuvat hiljaiseen pyörteiseen muotoon. Savi tuntuu painavalta, ja vaikka siinä on pehmeyden sekä huokoisuuden tuntua se vaikuttaa kovalta. Tämä on lupaava merkki funktionaalisuuden kannalta; ja tosiaankin, kannu hauduttaa loistavasti jopa mietoja High Mountain -oolongeja.

Hankin kannun erityisesti matkoja varten, sillä aikaisempi kannuni on kerännyt jo niin paljon tunnearvoa, etten raaski altistaa sitä ulkomaailman vaaroille. Nyt herääkin ainoastaan kysymys siitä asemasta teearjessani jonka Xi Shi tulee ottamaan. Voiko liikkuvuus tuoda sille niin suurta arvoa, että se ylittäisi jopa 50ml Chao Zhoun? Voiko ylipäätäänsä kahta kannua kasvattaa samaan aikaan, saatika sitten omistautua niille koko sydämestään?

Lopulta kävikin niin kuin tunsin sydämessäni jo kannuun ensi kertaa tustuessa: Xi Shi syrjäytti vanhan Chao Zhoun täydellisesti. Nykyään vanha kannu tuntuu kömpelöltä ja meikkisavi epäsopivalta, mutta se ei tietenkään estä minua tuntemasta syvää kiintymystä tuohon ensimmäiseen gongfu-kannuuni.

Ainut asia joka huolettaa on aivan pieni rako saven ulkopinnassa. No, tuskin on vaaraa ellei kannu yllättäen pääse pakastumaan niin, että rakoon on jäänyt vettä.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Ruukkuja & löytöjä

Koska harrastan teen iättämistä (pienessä mittasuhteessa), on huomioni viime aikoina kiinnittynyt säilytysastioihin. Useimmat teeni ovat minigripissä peltipurkeissa, ja pidän tätä oikein hyvänä vaihtoehtona neutraalille säilytykselle. Itse en oikein huomaa muovin makua/tuoksua, ja ainakaan minigrippien erot eivät ole kovin suuria.

Olen kuitenkin kiinnostunut teen iättämisestä saviruukuissa, juuri niiden yksilöllisyys tekee niistä erikoisia. Vähintäänkin ruukun kansi, saven laatu ja lasitus/lasittamattomuus vaikuttavat teen ominaisuuksiin omalla tavallaan.

En ole erityisemmin kerennyt tekemään testejä ruukkujen vaikutuksista teehen, enkä tiedä tuleeko energiani koskaan siihen riittämäänkään. Lisäksi minulla harvoin on niin paljon yksittäistä teetä, että edes viitsisin alkaa suorittamaan rinnakkaisvertailuja monien ruukkujen kanssa. Kokeilin kuitenkin lasitetun korkilla suljettavan hunajaruukun (ks. ao. kuva) vaikutuksia Baozhongiin: tuoksu oli tummempi ja syvempi, mutta ei niin raikas, suutuntuma hieman kirkkaampi. Lehdet olivat noin viikon ruukussa.

Hunajaruukku, kirpputorilta. Ei tuoksunut miltään, tuskin tässä ainakaan hunajaa ole säilytetty. Lasitettu.


Saviruukku, kirpputorilta. Ei mitään tuoksua, hieman epätiivis kansi, pitää varmaan ostaa sinettivahaa tuohon. Lasitettu, mutta aika karkea savi silti.


Saviruukku, tuli tilauksen mukana. Tässä oli paljon edellisestä huonolaatuisesta teestä tarttunutta tuoksua, jota en täysin saanut pois. Ruukku ei myöskään ollut sisältä lasitettu. Päätin siis sulkea siihen Zheng Shan Xiao Zhongia (Lapsang Souchong), jonka savuisuus varmastikin syrjäyttää kaikki edelliset tuoksut, lisäksi lasittamaton savi voi imeä savuisuutta paremmin pois.


Sitten vielä muita löytöjä:

Pieni teekuppi (veikkaisin lähes täysin varmasti), joka kuului kiinalaiseen astiastoon. Valitettavasti koristemaalaukset on maalattu lasituksen päältä ja kuluvat siis helposti pois. En kuitenkaan omista moniakaan maljoja vieraiden varalle, joten 50 sentillä tämä oli hyvä löytö.



Kiinnostava ja kaunis todella pieni teepurkki, joka sopii hyvin esim. rullattujen oolongien kuljettamiseen.


Lisäksi olen saanut uuden teekannun, mutta se ansaitsee oman ylistyspostauksensa. Niin, ja kirpputori löydöissä on omat riskinsä: ostin erään ruukun, jonka huomasin vasta kotona kantavan voimakasta lakritsan tuoksua. Onneksi tuoksu kerkesi tarttumaan vain pieneen kokeiluerään huonolaatuista teetä...

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Paahtamisvertailu


Olen paahdellut iätyksessä olevia teelaatujani pikkuhiljaa, useimmiten saviliedessä hiilloksella. Satuin kuitenkin lukemaan tekstin (Amazing Green Tean sivuilta), jossa kerrottiin teetä paahdettavan ainoastaan kuumilla tuhkilla. Olihan tätä pakko kokeilla;

Kyseinen teelaatu on 2008 tuotettu thaimaalainen Doi Tung Pouchong. Paahdoin teetä samana päivänä ensin hiilloksilla ja niiden hiivuttua kuumilla tuhkilla. Hiilloksilla paahtoaika oli 20 minuuttia ja tuhkalla noin 40 minuuttia, koska lämpötila tippui nopeasti.

Kummankin näytteen kuivat lehdet tuoksuivat lähes samalta. Huuhtelun jälkeen tuhkapaahto tuoksui kirpeältä, hiillospaahto enemmän hedelmäiseltä ja täyteläiseltä. Tuhkapaahdon haudutus tuoksui rautaiselta, kuin (eräs maistamani) biluochun, ja siinä oli tietty marjainen pohja. Hiillospaahdossa rautaisuutta/terävyyttä ei ollut, mutta sama tuoksun intensiteetti oli tallella. Hiilloksella paahdetun teen tuoksussa tuntui lisäksi esiintyvän tiettyä raikasta yrttimäisyyttä.

Kummankin näytteen maku oli täyteläinen ja suutuntuma paksu, hiillospaahto tuntui ehkä hieman tummemmalta ja painavammalta. Hiillospaahdon maku vaikutti selkeämmältä, mutta siinä ei ollut yhtä vahvaa jälkimakua – toisaalta join tätä heti tuhkapaahdon jälkeen, jolloin suu saattoi olla jo tottunut jälkimakuun.

Märkien lehtien tuoksu oli tuhkapaahdossa oudon tumma, lähes lihaisa, kun taas hiillospaahdon lehdet tuoksuivat selkeän marjaisilta.

Loppuajatuksia

No, eipä pelkästään näistä voi oikein mitään päätellä, varsinkin kuin tuhkalla paahdettu tee tuntui muistuttavan enemmän alkuperäistä näytettä, luultavasti matalamman paahtolämpötilan vuoksi. Pitänee seurata näiden vaiheita vuosien varrella ja jatkaa paahtokokeiluja.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Huuhtelu


Huuhtelu on tuntunut olevan teeyhteisössä melko laajalti keskusteltu ja jopa kiistanalainen aihe, jota haluan tässä pohtia.

Kun lehdet on lisätty haudutusastiaan, voi ne halutessaan huuhdella pikaisesti, eli lisätä hieman vettä kannuun ja kaataa sen heti pois. Huuhtelua voi perustella ainakin kahdesta näkökulmasta; hygieenisestä ja funktionaalisesta.

Ensimmäisen mukaan huuhtelu on tärkeää, koska teelehdet ovat saattaneet kerätä pölyä tai muuta likaa, jonka voi nopeasti huuhtaista pois ennen varsinaisen hauduttamisen aloittamista. Toisen käsityksen mukaan huuhtelu kosteuttaa ja avaa teelehtiä, valmistaen ne paremmin ensimmäiseen haudutukseen (tämä perustelu sopii erityisesti puolipallomaisiksi rullatuille oolongeille).

Huuhtelua kokonaisuudessaan on myös kritisoitu, sillä sen on ajateltu osoittavan epäluottamusta teen tuottajaa kohtaan. Tämä kritiikki toisaalta toimii vain hygieeniseen näkökulmaan, ja siihenkin vain osittain: vanhat vuosikymmeniä varastoissa istuneet pu'erhit kannattaa huuhdellla mahdollisen pölyn poistamiseksi, eikä tämä osoita epäluottamusta ketään kohtaan.

Toisaalta huuhtelu myös vapauttaa lehdistä vahvan tuoksun, joka voi kertoa esimerkiksi teen paahtamisasteesta, ehkä jopa hapettumisesta tai yleisestä laadusta. Välillä tuoksu on samanlainen kuin esilämmitettyyn kannuun lisättyjen lehtien vapauttama, mutta usein kovinkin erilainen. Tämä on arvokas osa huuhtelua, eikä sen voi ajatella loukkaavan ketään – päinvastoin se on teen kokonaisvaltaisempaa arvostamista.

Varsinkin vanhan pu'erhin arvioimisen kohdalla puhutaan joskus myös huuhteluveden väristä, tuoksusta tai jopa mausta. Vaikka tämä vaihe tuntuu hieman epämääräiseltä, voi se silti kerto joistain tärkeistä asioista. Pu'erhin kohdalla huuhteluveden väri voi kertoa kypsymisasteesta, kun taas esimerkiksi dancongeista se voi kertoa hapettumisasteesta. Dancongien hapetus voi vaihdella huomattavasti, eikä pelkästä lehtien ulkonäöstä voi päätellä mitään, kun taas huuhtelun ja ensimmäisen haudutuksen tummuus kertoo jo paljon.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Dancong Hong Cha

Dancong Hong Cha (Jing Tea Shop)


Origine : Er Mao Village, Wu Dong Mountain, Cha Zhou, Guang Dong Province
Harvesting: Spring 2011
Plantation attitude : About 500 meters above sea level
Tea varietals : Shui Xian

Grade : AA


Kuten joskus uhkailinkin, tilasin lisää korkealaatuista punaista teetä! Tulossa vielä muutama lisää...

Kuivat lehdet tuoksuvat tiiviin ruusumaisilta, taustalla myös kosteutta (jostain syystä kosteudesta tulee mieleen kurkku, miettikääpä sitä sekoitusta!). Tämä on ehkä ensimmäinen tee, jossa olen tavannut ruusumaisuuden näin selvästi tunnistettavana piirteenä. Lämmitettyyn kannuun lisättynä lehdet vapauttavat hyvin samanlaisen parfyymimaisen tuoksun kuin dangoncitkin.

Itse haudutetun teen tuoksu on samea, makea ja heinämäinen – hyvin tuttu punaisen teen tuoksu. Seuraavilla haudutuksilla sameus kuitenkin väistyy kukkaisemman tuoksun tieltä.

Maku alkaa hyvin puhtaana ja kirkkaana, sitä seuraa suussa hitaasti etenevä tumma paahteisuus, joka tiivistyy kielen sivuille. Jälkimaku on selvän kukkainen, mutta ensimmäisen kupin jälkeen siinä maistui myös kummallinen tiivis puinen/tumma/paahteinen/suklainen(?) maku.

Suutuntuma on paksu ja tiivis, mutta silti melko raikas. Suutuntuman kirkkaus/raikkaus ei kuitenkaan ole aivan samalla tasolla kuin balhyochassa, mutta nautittava kuitenkin; varsinkin ensimmäisen kupin kohdalla tuntui kuin olisi juonut ruusuvettä!

En viitsi nyt alkaa pohtimaan enempää teen luonnetta, sillä maistoin sitä vasta ensimmäistä kertaa. Tuntui kuitenkin siltä, että teessä ei ollut voimaa jatkaa puhtaana niin pitkälle kuin balhyochalla, mikä oli lievä pettymys. Mutta, mutta; katsotaan suhdetta tähän teehen uudelleen sitten kun olen juonut loput!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Saviliesipäivitys

Olen viime aikoina syventynyt savilieden käyttöön, ja monien yritysten sekä turhautuneiden epäonnistumisen purkausten kautta alan pikkuhiljaa olemaan sinut kyseisen välineen kanssa. Tässä jotain koottuja huomioita sekä käytännön asioita liettä koskien.


Hiilet, sytytys, keittäminen

Ensinnäkin hiilet – todella vaikeita saada syttymään. Perushiilet saattaa saada helposti syttymään esimerkiksi tuohella, mutta oliivihiilet ovat erittäin hankalia. Kokeilin rypsi- ja naftapohjaisia sytytysnesteitä, mutta huomasin nopeasti etteivät ne käy sytyttämiseen. Sytytysnesteet jättävät epämiellyttäviä kemiallisia tuoksuja ja savuttavat, eivätkä oliivinsiemenhiilet edes syty niiden avulla!

Vastaus löytyi lopulta parafiinipohjaisista sytyspusseista. Ne savuttavat hetken sytytyspussien palamisen jälkeen, mutta tämä loppuu nopeasti, eivätkä pussit jätä lainkaan ylimääräisiä tuoksuja.

Kun oliivihiilet (tai normihiilet) on sytytetty, asetetaan savikannu liedelle ja odotellaan. En ole varma kuinka paljon tuulettaminen auttaa keittämisessä, mutta sitä kannattaa kokeilla. Huomioi myös, että hiiliä saattaa joutua lisäämän muutaman kappaleen kesken keittämisen.

Kiehumispisteen lähenemisen huomaa ensimmäisenä äänestä: tuntuu edelleen hieman kummalliselta saada tuo ääni kuulumaan pelkästään hiilillä, näin elektronisiin vedenkeittimiin tottuneena. Seuraavaksi pannu alkaa puskemaan höyryä, jolloin vesi yleensä jo kiehuu. Lopulta kansi alkaa hyppelehtimään huvittavasti kiehumisen saavuttaessa täyden voimakkuutensa.

Nyt, miten saviliedellä keitetty vesi eroaa elektronisen vedenkeittimen vedestä?

Ensinnäkin vesi pysyy huomattavasti kauemmin lämpimänä (verrattuna muoviseen vedenkeittimeeni), joka taas auttaa teesession venyessä pitkäksi. Muutenkin vesi tuntuu lämmittävän syvemmin: jopa kannun kahva tuntuu kuumalta ja pinta höyryää kauemmin. Itse pannu on kooltaan ja muodoltaan loistava: sivukahva ja nokka sopivat hyvin tarkkaan ja hitaaseen kaatamiseen. Ennen jouduin aina pitämään toisella kädellä teekannua ilmassa, jotta saisin kaadettua vettä tarkasti isolla 1.5l vedenkeittimelläni. Nyt voin vain hymyillä normaalien vedenkeitinten kömpelyydelle.

Verrattuna oliivihiilillä keitettyyn veteen, vaikuttaa muovikeittimen veden suutuntuma ohuelta ja terävältä, maku neutraalilta, lähes kirpeältä. Hiilivesi on paksua, pehmeää ja rakenteeltaan hienojakoista (en tiedä paljon tästä johtuu yksinkertaisesti saven vaikutuksesta). Maussa on hitaasti suussa etenevää makeutta, joka tiivistyy miellyttävästi kielen takaosan reunoille.Vaikea kuvitella, että tällaista efektiä löytyisi pelkästä vedestä.

Pääsin lopulta hauduttelemaan Wu Dong Song Zhong -dancongia oliivihiilivedellä ja Chao Zhou -teekannullani: tämän pitäisi olla eräänlainen unelmakombo kyseiselle teelaadulle. Aikaisemmin huomasin jo, että Chao Zhou -kannu auttoi lieventämään dancongin voimakasta, terävää luonnetta, joka sai olon välillä hieman heikoksi. Tämän lisäksi hiilivesi toi suutuntumaan paksuutta ja painoa sekä tuntui jopa vahvistavan tuoksua. Vihdoin löysin sen saman taian Wu Don Song Zhongista kuin maistaessani sitä ensi kertaa @ Jadepisaran TKUHQ!

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Baisao

Waddel, Norman 2008: Baisao - The Old Tea Seller: Life and Zen Poetry in 18th Century Kyoto. Berkeley: Counterpoint.


Baisao syntyi vuonna 1675 Hizenin maakuntaan Kyushussa, paikkakunnalle, jonne munkki Eisai oli aikoinaan kylvänyt ensimmäiset Kiinasta tuomansa teesiemenet. Hänen isänsä oli kungfutselainen lääkäri, joka kuului Hizenin hallitsevaan sukuun, ja oli myös ansioitunut runoilija sekä chado-teeseremonian harjoittaja.

Hizen sijaitsi lähellä Nagasakia, jossa sijaitsi ainoa ulkomaalaisille (kiinalaisille ja hollantilaisille) avoin satama. Tätä kautta oli muutama vuosikymmen ennen Baisaon syntymää saapunut Japaniin kiinalaisia zen-opettajia, jotka muodostivat kiinalaisvaikutteisen Obaku-koulukunnan Japaniin. Juuri tätä zen-suuntausta Baisao alkoi opiskelemaan 11-vuotiaana.
Hän vietti suuren osan munkkivuosistaan matkustellen ja vieraillen eri opettajien luona, mutta enimmäkseen hän pysytteli opettajansa luona Kyushussa Ryushin-ji -temppelissä. Opettajansa kuoleman jälkeen, vietettyään melkein kolmekymmentä vuotta Kyushussa, Baisao suuntasi pääkaupunkiin Kiotoon, ja tästä alkoi hänen elämänsä seuraava suuri vaihe.

Noin vuodesta 1725 Baisao vietti kymmenen vuotta matkustellen Kioton ja Osakan alueella, kunnes viimein asettui noin 60-vuotiaana Kiotoon myymään teetä. Ensin hän myi teetä pysyvyllä paikalla Fushimi-sillalla, mutta lopulta alkoi pystyttämään kauppansa erityisesti paikallisten nähtävyyksien luokse. Matkoillaan Baisao kuljetti teevälineitään hartioillaan kahdessa bambu-kantokorissa. Hän ei pyytänyt teestään maksua, mutta keräsi lahjoituksia bambuputkiin henkensä pitimiksi.

Vuonna 1741 Baisao joutui palaamaan Hizeniin uusimaan lupansa, joka mahdollisti toiminnan Kyushun maakunnan ulkopuolella. Täällä Baisao rekisteröi itsensä Osakan asukkaaksi vältääkseen matkustusluvan rajoitukset, ja luopui pappiudestaan. Baisao otti maallikkonimekseen Ko Yugai. Hän piti silti yllä yhteyksiä munkkiystäviinsä ja myös asui ajoittain buddhalaisissa temppeleissä.

Noin 70-vuotiaana Baisao alkoi opettamaan zeniä. Hänen oppilaisiinsa kuului muutamia munkkeja sekä maallikkoja. Vuonna 1754, noin 80-vuotiaana, Baisao ei enää kyennyt toimimaan aktiivisesti teenmyyjänä, vaan poltti teevälineensä ja keskittyi zenin opettamiseen. Tänä aikana Baisao ansaitsi elantonsa lähinnä kalligrafialla ja lahjoituksilla. Baisao kuoli 88-vuotiaana vuonna 1763. Baisaon toivomuksia noudattaen hänen ystävänsä sirottelivat hänen tuhkansa Kamo-jokeen.

Eräitä kiinnostavia johtopäätöksiä voi vetää Baisaon runoista, jotka kertovat tuon ajan teekulttuurista. Ensinnäkin Baisaon valmistama tee oli senchaa, lehtiteetä, joka oli vielä uutuus Japanissa. Ilmeisesti hän myös haudutti teetä suoraan kannussa, jossa keitti vetensä. Kannun manitaan ollen kiinalaista savea, ei rautaa kuten chadossa käytetyt tetsubinit. Kirjassa on myös maalaus tästä savikannusta: siinä on kahva sivulla, ja tässä se muistuttaa huomattavasti Chao Zhou -lieden kannua. Ilmeisesti näitä kannuja ja liesiä (joita kutsuttiin bofuraksi) tuotiinkin Kiinasta Japaniin, ja näiden pohjalta syntyivät japanilaiset teekannut, joissa on myöskin kahva sivulla. Useassa runossa Baisao myös mainitsee polttaneensa liedessä männynkäpyjä sekä puun lehtiä, aika kaukana nykyaikaisesta ihanteesta käyttää Chao Zhou -liedessä vain parhaimpia oliivinsiemenhiiliä! Erittäin mielenkiintoista on myös se, että Baisao käytti maifan-kiviä vedessään. Nykyaikanakin jotkut teenjuojat pyrkivät parantamaan vedenlaatuaan uittamalla näitä kiviä teevedessään.


Baisaon runoissa on havaittavissa selkeää pessimistisyyttä teekulttuurin suhteen. Moneen otteeseen hän valittelee, että ihmiset keskittyvät vain teen värin, tuoksun ja maun arvioimiseen, jolloin teestä jää puuttumaan oleellisin, hengellinen osa. Baisaon aikaan tee ehkä saavuttikin suosiotaan eräänlaisena kultturellina vapaa-ajan harrastuksena. Tämä jako on varmasti olemassa vielä tänäänkin, mutta on huvittavaa ajatella, mitä Baisao olisi sanonut tämän ajan pussi- ja markettiteestä!

Tässä muutama suosikeistani:

Making the busy streets my home,
right down in the heart of things
only one friend shares my poverty
a single scrawny staff:
Having learned the ways of silence
amid the noisy urban life
I take things as they come to me
and everywhere I am is true.

It doesn't take seven cups like Master Lu says,
My guests get old Chao-chou's 'one cup tea';
And whoever can grasp the taste in that cup
Whether stranger or friend, knows my true mind.

Under a row of shade trees by a many-virtued pond
I sit by my bamboo brazier awaiting the passing trade
perfume from lotus blossoms floats over the pond
pure sounds of sutra-chanting descend from the upper story.
In the earthern pot waves rise from the flavorless tea
the pine wind quavers like music from a stringless lute–
and all this happens, all is enjoyed
within the small small space of my mind.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Vihreä tee & yixing

Usein vihreän teen yhdistämistä savikannuun karsastetaan, jopa paheksutaan teepiireissä. Vihreiden teelaatujen ajatellaan olevan niin herkkiä, että kontakti saveen vähentää niiden makua ja tuoksua huomattavasti. Siksi miedommat teelaadut tulisi valmistaa neutraaleilla haudutusastioilla, pääasiassa lasilla tai lasitetulla savella/posliinilla.

Savikannujen vaikutus teen ominaisuuksiin riippuu paljolti siitä, kuinka huokoista materiaali on, ja tämä taas riippuu saven koostumuksesta sekä polttolämpötilasta. En tiedä paljoakaan näistä asioista, mutta monet sanovat (oma kokemus näyttää vahvistavan tämän), että pehmeät savet vaikuttavat enemmän teen ominaisuuksiin, kun taas kovat savet ovat neutraalimpia. Saven kovuutta voi testata ainakin kopauttamalla kannua kevyesti kannella. Matala ääni tarkoittaa pehmeämpää savea.

Joten luulisi, että vihreätä teetä ei koskaan tulisi hauduttaa ainakaan pehmeässä savikannussa. Toisin kuitenkin näyttäisi olevan!

Tässä blogikirjoituksessa on haudutettu vihreää teetä Ming-dynastian tapaan isossa saviteekannussa, jolloin lehtiä on ollut melko vähän suhteessa veden määrään. Yhden teen hauduttamiseen on käytetty jopa pehmeänä tunnettua duanni savea.

Kun aloitin teeharrastukseni, joinkin vihreää teetä aina alla olevasta isosta pehmeästä teekannusta. Muistaakseni tulokset olivat suhteellisen hyviä, toisaalta join silloin paljon huonompilaatuista teetä. En siis ehkä loppujen lopuksi mennytkään valmistustavassa niin pahasti pieleen – hah!

maanantai 23. toukokuuta 2011

Dancong-sovinto


Yksi asia, jolta teetä harrastaessa ei voi välttyä, on liike, muutos tai "kehittyminen". Saattaa hyvinkin olla perusteltua nähdä teenjuonti eräänlaisena jatkuvana pyörteenä, joka spontaanisti luo uusia muotoja, hajottaa vanhoja, ja välillä palaa takaisin. Tai kuten pilkkopimeässä metsässä käveleminen; jokainen askel on ensimmäinen ja luo polkua.

Oli miten oli, olen aikaisemmin hieman karsastanut dancongien hauduttamista teekannussani. Posliinisessa kannussa tai gaiwanissa haudutettuna nämä teet tuntuivat saavuttavan huomattavasti vahvemman aromin. Tästä syystä en suostunut hauduttamaan dancongeja Chao Zhou -kannussani... Näiden yhteensopimattomuus harmitti, sillä usein puhutaan, että dancongit ovat parhaimmillaan juuri Chao Zhou -teekannuissa valmistettuina.

Tällä jääräpäisellä päätöksellä oli huonot puolensa; olen niin kiintynyt tuohon kannuun, että dancongeja ei lopulta tullut juotua lähes laisinkaan, vaikka alunperin niistä kovasti pidinkin.

Nyt olen hyväksynyt asian, joka on pyörinyt mielessäni jo kauan – en yksinkertaisesti halua juoda teetä kuin tuosta pienestä kannustani! (poikkeuksena tietysti vihreä tee yms.)

Kokeilen siis dancongia myös tässä kannussa, ja tulokset yllättivät. Tee tuoksuu vieläkin voimakkaalle, ja maku on paljon pehmeämpi. Ennen dancong-kulutustani rajoitti myös se, että ne ovat hyvin vahvoja: gaiwanista juotuna vatsa tuli usein kipeäksi muutaman maljan jälkeen. Chao Zhou -kannu tuntuu vähentävän tätä vaikutusta huomattavasti... Loppujen lopuksi ehkä ainoa huono puoli, jota kannu ei täytä, on märkien lehtien tuoksu kannussa. Posliinisessa haudutusastiassa lehdet tuoksuivat todella huumaavan vahvasti, Chao Zhoussa paljon vaimeammin.

Joten tervetuloa takaisin dancong!

tiistai 3. toukokuuta 2011

Tieguanyin paahtamiskokeilu

Sain postissa näytteet Jadepisaran Tie Guanyinin alkuperäisestä versiosta, sekä kahdesta eri tasoisesta paahdosta, joita Matti itse oli paahtanut. Hän lupasi lähettää postimerkin hintaan näytteitä niitä haluaville, joten kannattaa ottaa yhteyttä. Tässä linkki Jadepisaran blogitekstiin.

Huom. Kuvat vasemmalta oikealle: paahtamaton, miedosti paahdettu, tummapaahto.

Miedommassa paahdossa teen tuoksusta oli terävin kasvimainen särmä kadonnut, mutta tuoksu oli kyllä säilyttänyt kermaisuutensa, ja oli lisäksi rakenteeltaan vankempi. Maku oli makeampi, ja siitä löytyi hienolla tavalla sekä viitteitä alkuperäisen Tie Guanyinin kasvimaisuudesta että riisimuromaista paahteisuutta. Suutuntuma oli muuttunut painavammaksi, liukkaus ja konsistenttius oli vähentynyt - tee tuntui hajoavan suussa, ei niin selkeitä reunoja. Myös märkien lehtien tuoksu oli selvästi makeampi, liköörimäinen.

Tummempi paahto muistutti alkuaan paljon miedommin paahdettua versiotaan, mutta toisessa haudutuksessa erikoinen hedelmäisyys hyppäsi esiin. Tuoksu ja maku oli selvästi hedelmäinen, mutta TGY:n kermaisuutta löytyi silti. Suutuntuma oli jo huomattavasti epäkonsistempi kuin alkuperäisessä teessä, tästä versiosta oli vaikea löytää rajoja, se vain hajosi sumupilven tavoin suussa :). Kolmannen haudutuksen jälkeen hedelmäiset sävyt tuntuivat väistyvän perinteisempien Tie Guanyinin makujen alta. Lisäksi paahteisuutta esiintyi, vaikkakin yllättäen ei niin voimakkaana kuin olisi odottanut.

Näytteet olivat erittäin mielenkiintoisia ja opettavaisia, koska olen itsekin paahtamassa piakoin oolongia iättämistarkoituksessa. Ehkä miedompi paahto olisi itselleni tärkeämpi, koska se säilytti enemmän alkuperäisen teen ominaisuuksia. Toisaalta en tiedä: ei millään tavoin voi sanoa, että tummempi paahto olisi ollut huonompi... Kiitos Matille tilaisuudesta saada hieman ennakkokäsitystä paahtamisen vaikutuksista!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Chao Zhou -liesi



Kuka sanoi ettei vedenkeitintä voi hifistellä? Pitkän odotuksen jälkeen pääsin käsiksi Chao Zhou -lieteen. Lieden kanssa on tarkoitus käyttää oliivinsiemenhiiliä, joiden mieto haju tarttuu veteen ja parantaa teen makua, tai ainakin vaikuttaa siihen. Vaikutuksen vuoksi liettä ei välttämättä kannata käyttää miedon makuisten teelaatujen kanssa.

En ole vielä kokeillut liettä käytännössä, mutta raporttia seuraa heti, kun pääsen tällä teetä keittelemään. Tarkoitus olisi hankkia retkikeitin ja jonkinlainen metallinen siivilä, jossa hiiliä voi lämmittää. Olen kuullut, että hiilet tapaavat poksahdella niitä kuumennettaessa, joten sisätiloissa tätä kannattaa käyttää harkiten. Lisäksi tyhjää pannua ei pidä laittaa kuumalle liedelle, ja varmiten kannua suojaa säröiltä seisottamalla vettä siinä puolisen tuntia ennen keittämistä.

Liesi koostuu tornimaisesta perusosasta, ja siitä on irrotettavissa kansi ja tuuletusaukon ovi. Hiilet saa tukahdetettua sulkemalla kummatkin, sulkemalla kannen voi hiilien palamista hidastaa. Chao Zhou -lieden kanssa käytetään usein muutamaa perusvälinettä; metallisia syömäpuikkoja, joilla hiilet asetellaan lieden sisään ja sulista tehtyä viuhkaa, jolla hiiliä voi leuhutella.

Siinä siis on Chao Zhou -liesi, lisää kun pääsen keittämään tällä teetä. Sillä välin liesi tuo mukavaa tunnelmaa teepöydällä säilytettynä. Lisää saviliesistä voi lukea täältä.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Da Ye punainen tee


Odotin innolla pääseväni maistamaan tätä teetä, sillä se on punaista teetä Taiwanista, jossa ei käsittääkseni hirveästi kokonaan hapetettua tai edes vahvasti hapetettua teetä tuoteta. Täytyy sano, etten pettynyt... Taaskaan.

Kuivat lehdet ovat paksuja, tummia ja kierteisiä – muistuttavat paljon esimerkiksi Wuyi-vuorten vahvasti hapetettuja wulongeja. Lehdet tuoksuvat tuoreen heinämäiseltä, kuten punaiset teet yleensä, mutta myös erikoisen jauhoisella tavalla rukiilta, tuoden mieleen näkkileivän.

Alkutuoksu on erittäin voimakas, siinä on taiwanilaisten teelaatujen kermaisuutta, mutta (hapetuksen takia?) tuoksu on vielä makeampi ja hedelmäisempi. Haudutettu tee tuoksuu sakealta, kuten punaiset teet tuntuvat ensimmäisillä haudutuksilla usein tuoksuvan. Tässä sakeudessa on kuitenkin erikoinen voimainen loppu, joka kestää hetken senkin jälkeen kun sakeus on haipunut.



Ensimmäinen haudutus on erittäin hieno: silkkisen paksu suutuntuma ja voimakkaan makea maku, joka on kuitenkin niin runsas, että siitä on vaikea erottaa selkeitä piirteitä. Hienompi piirre on teestä jäävä poreileva tunne kielen päällä ja vahva, kermainen jälkimaku, joka muistuttaa paljon miedompia taiwanilaisia oolongeja. Haudutuksessa on tiettyä kirpeyttä, mutta se ei ole lainkaan pistävää, jonka vuoksi en haluaisi kutsua sitä kirpeydeksi. Pikemminkin maku tuntuu voimistuvan, tehden lopullisen huipennuksensa, tai kääntyvän nopeasti nurinperin.

Toisessa haudutuksessa tuoksu on selkeämpi, värikkäämpi ja hedelmäisempi. Maun mehukkuus on lisääntynyt; sen voi aistia kielen reunoilla hitaasti pyörähdellen, ei heti maun ja kielen kärjessä, kuten monissa muissa teelaaduissa. Kolmannessa haudutuksessa ei enää ole lainkaan kirpeyttä, ja neljännessä haudutuksessa herkemmät, kukkaiset sävyt pääsevät esiin. Pidin tästä teestä, siihen uppoutui välillä yllättävänkin syvästi, melkein itsensä unohtaen.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Teehetket


Tänään löysin teestä paremmat fiilikset kuin moneen viikkoon. Huomasin, että olen ollut hieman hätäinen ja poissaoleva: ottanut liian isoja kulauksia liian nopeasti, ja keskittynyt turhan paljon makuun ja tuoksuun. Tällä tavalla jäi huomioimatta se kaikki muu, josta teehetki muodostuu...

Olotilat ennen teetä, teenjuonnin aikana ja teen jälkeen; teevälineiden valmistelu ja puhdistaminen; hajanaiset päässä juoksevat ajatukset; musiikki tai hiljaisuus; jätevesiastiassa kelluvat satunnaiset teelehdet, teevälineiden tunto. Lähes automatisoidut liikkeet haudutuksessa, puolilootusasennon aiheuttama kipu ja puutumus jalassa...

Usein on kyllä tyydyttävää nauttia teestä näin syventyen ja tiedostaen, mutta toisinaan on antoisampaa vain juoda teetä sen kummempia pohtimatta – eikä samaa tietoisuuden tasoa aina saavuta, vaikka yrittäisi kovastikin. Miten sen ottaakaan, ei teetä juodessa pääse luonnollisuutta pakoon.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Pieniä asioita...


Usein suurimmat ahaa-elämykset teessä tuntuvat tulevan pienistä asioista. Viime aikoina olen esimerkiksi kokeillut eri korkuisten tasojen käyttämistä teepöytänä. Pöydällä hauduttaminen tuntuu itselleni vaikealta, koska käsi on vaikeaa saada hyvään asentoon tasaisen kaatamisen saavuttamiseksi. Kyynärpää asettuu kömpelöön asentoon ja kättä ei saa nostettua tarpeeksi korkealle.

Nykyään olenkin hauduttanut teetä uudella, noin 30cm korkuisella tasollani. Siinä sekä veden kaataminen kannuun että teen kaataminen maljaan tuntuu jo huomattavasti helpommalta, kun käden ja tason välillä on riittävästi tilaa. Olen juonut teetä myös lattialla istuen, sekin tuntuu sopivalta korkeudelta.

Toiseksi huomasin, että itselleni on helpompaa kaataa vettä kannuun ja teetä maljaan niin, että kaataa pyörivällä liikkeellä myötäpäivään. Ennen olen kaatanut vastapäivään, vaikka olen oikeakätinen – ongelma, joka minulla on esiintynyt myös footbagin potkimisessa.

Nämä kummatkin huomaukset ovat liittyneet juurikin veden tai teen tasaiseen kaatamiseen, mutta kuinka tärkeeä se loppujen lopuksi on? Omissa sessioissani se on muodotunut tärkeäksi seikaksi lähinnä sen takia, että olen alkanut kiinnittää siihen huomiota. Nyt sessioideni harmonia tuntuu kärsivän, jos kaataminen on kovin järkkyvää.

Tästä päästäänkiin kolmanteen huomioon (jonka olen tehnyt lähinnä jonkin satunnaisen Tea Mastersin blogikirjoituksen perusteella). Huomasin, että jollain tasolla teelehtien asennosta kannun sisällä voi arvioida kaatamisensa tasoa. Esimerkiksi jos kaataa todella jyrkästi, ja varsinkin jos lehtiä on liian vähän, märät lehdet asettuvat kannussa nokan puoleiselle sivulle. Taaskin, tämä luultavasti vaikuttaa teesessioihini vain, koska olen alkanut tavoittelemaan rauhallisuutta ja tasaisuutta.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Gongfu-hauduttamisen määrittäminen


Gongfuchan eli Gongfu-hauduttamisen määritelmä on suuren epäselvyyden peitossa. Nimensä mukaisesti ja löyhästi ymmärrettynä käsite merkitsee ainoastaan suurella huolella valmistettua teetä, kun taas tiukka määritelmä saattaa vaatia Gongfu-hauduttajalta laajamittaista välineistöä ja tiettyä hauduttamiskaavaa.

Useimmiten Gongfu-hauduttaminen tarkoittaa jotain näiden välimuotoa: oikeat välineet ovat tarpeellisia, mutta loppujen lopuksi vain teekannu ja teemalja ovat tarpeellisia. Oikeanlaisen haudutuskaavan noudattamisen katsotaan yleensä kuuluvan Gongfuun, mutta vain käytännöllisen arvonsa vuoksi, eikä varsinaisesta teeseremoniasta ole tarvis puhua.

Yleinen Gongfu-kaava voidaan muotoilla vaikkapa näin:
1. Esilämmitä kannu ja malja sekä lisää sopiva määrä lehtiä
2. (Huuhtele lehdet kertaalleen ja) kaada ensimmäisen haudutuksen vesi kannuun
3. Laita kansi paikoilleen ja kaada vettä kannun päälle
4. Odota sopiva aika ja kaada tee maljaan

Lähes kaikki askeleet voi kuitenkin halutessaan jättää väliin ilman teehetken pilaantumista. Tietenkin paremman kupin teetä saa vain noudattamalla ohjeita, ja juuri tämä liittyy Gongfun huolellisuusaspektiin. Tärkein kaikista askelista tuntuu itse asiassa olevan sopivan kokoisen kannun ja teemaljan sekä sopivan lehtimäärän käyttäminen. Tuntuu kuin pyrkimyksenä olisi puristaa koko teen olemus kaikessa loistossaan pieniin annoksiin ja nauttia näitä teehen keskittyen.

Toiseksi voikin huomata, että yllämainitut Gongfu-haudutuksen askeleet soveltuvat ennen kaikkea teekannuille. Silti on monia muitakin tapoja hauduttaa teetä suurella huolella: matchan valmistaminen vispaten, gaiwanissa hauduttaminen ja suoraan teemaljassa hauduttaminen. Myös näillä haudutustavoilla päästään tarkastelemaan teetä sen ytimessä, joten niitäkin voisi hyvin kutsua Gongfu-hauduttamiseksi. Itse asiassa näissäkin tekniikoissa kaikki muut askeleet paitsi 3. ovat tärkeitä.

Haluaisin puolustaa Gongfu-teen määritelmää ennen kaikkea tarkkaavaisena ja varovaisena teen hauduttamisena – eikä tämä tarkoita, että pitäisi käyttää vaakoja ja lämpömittareita (jotka voivat toki auttaa). Ja kun pyrkii saamaan teestä parhaat puolet esiin, saattavat yllämainitut Gongfu-haudutuksen kohdat astua kuvioon luonnostaan.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Uutta & vanhaa



Tässä on vanha teemaljani ja alusta/teetarjotin. Maljan teetahrat eivät häirinneet minua aluksi laisinkaan, mutta sitten aloin epäilemään teetahrojen vaikutusta teen tuoksuun. Puhdistin maljan (vinkki: käytä hammastahnaa, ruokasoodaakin parempi), ja tuoksu parani hieman, vaikka ei silti vedäkään vertoja uudelle maljalleni.

Myös teetarjottimeen on jäänyt ajan saatossa pieniä tahroja. Pidän siitä vaikutelmasta, jonka tahrat luovat yhdessä sinisen värin kanssa. Halkeamat tarjottimessa näyttävät celadon-tyyppiseltä, mutta ilmeisesti niiden päälle on tehty lasitus, jolloin teen väri ei imeydy itse rakoihin.



Tässä on siis uusi teemaljani. Se on myös 50ml kokoinen, mutta huomattavasti ohuempi, kuten seuraavasta kuvasta näkyy - ulkopinnan kuvat näkyvät maljasta läpi! Pidän erityisesti maljan sisällä olevasta kukkakuviosta.

Tämä malja on muutama kymmentä vuotta vanha ja käsintehty. Tämän maljan lasitus on reunoilta ja sisäpinnaltakin hieman epätasaisempi kuin vanhempi teemaljani. Teen tuoksu ja pohjatuoksu tuntuvat tästä maljasta huomattavasti voimakkaammilta ja selkeämmiltä, ja siksi käytän nykyään mielummin tätä maljaa.



Huomasin myös, että uusi teemalja on väriltään hieman sinertävämpää valkoista; vertailussa vanhaan kuppiin uusi malja saa teen näyttämään hieman haaleammalta (vihreän teen kohdalla toimii hyvin, tee näyttää vivahteikkaamman vihreältä).

Lopuksi vielä uusin lisäykseni; noin 50ml kokoinen gaiwan! Olen etsinyt näitä kauan, mutta nettiteekaupoista niitä oli vaikea löytää. Tämän kokoinen gaiwan sopii hyvin yhden hengen gongfutteluun ja vihreän teen hauduttamiseen.

Koska gaiwanin seinämät ovat ohuet, en kuitenkaan käytä sitä dancongien valmistamiseen, vaan valitsen mielummin 50ml englantilaistyylisen posliiniteekannun. Ohuet seinät jäähdyttävät lehdet ja gaiwanin nopeasti, jolloin tuoksukin tuntuu heikkenevän.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Jia Yi County Oolong 1989 (2nd place)

Jia Yi County High Mountain Oolong 1989 (2nd place) (The Essence of Tea)


Tämä tee on siis vuonna 1989 kilpailussa toiseksi tullutta High Mountain -teetä Jia Yistä Taiwanista. Käyn nopeasti läpi millaista tee oli ja sitten kerron, miksi petyin siihen.

Kuivien lehtien tuoksu pussista on erittäin voimakas, mutta se hiipuu kun lehdet mittaa astiaan. Alkutuoksu on todella mieto, tee tuoksuu vuoron perään maitomaisen täyteläiselle ja mausteiselle (mausteisuus tuo mieleen Doi Tung King's Grade Oolongin).

Maussa on makea maku, toisella haudutuksella myös hieman kirpeä, lopussa tasainen ja tummahko yrttimäisyys/vegetaalisuus. Suutuntumasta ei enää löydy nuorten mietojen oolongien ja vihreän teen kaltaista kirkasta/mehukasta reunaa, vaan sen on korvannut uskomattoman pehmeä ja paksu, pilvenhattaran tuntuinen samettisuus.

No niin. Kun tilasin teen, odotin jotain paljon enemmän 81&82 Dong Dingin tapaista; tummaa, vahvaa, luonteikasta. Tietysti näin kuvista, että tämä tee oli melko kirkkaan väristä, mutta päätin kokeilla silti – eipä tuo Dong Dingkaan ollut yhtä tummaa kuin kuvissa. Vertailkaapa Dong Dingin haudutusta Jia Yin väriin.



Mutta tämä tee maistuu lähes tarkalleen samalta kuin mikä tahansa 2010 vuoden taiwanilainen oolong, en varmasti huomaisi mitään eroa sokkotestissä. Ero johtuu todennäköisesti siitä, että Jia Yi -teetä säilytettiin ilmatiiviissä purkeissa, siis todellakin ilmatiiviissä purkeissa, joita ei ilmeisesti ole avattu edes paahtamisen ajaksi. Siksi tee on niin mietoa...

On harmillista, niin hyvin harmillista että tämä tee on säilytetty niin hyvin! Siinä on iän tuomaa varmuutta, mutta ei luonnetta – kuin ikuinen teini, peräkammariin suljettu hämärä hiippailija. Ilmalla ja/tai paahtamisella tästä olisi voinut tulla elämää nähnyt maukas (ja tumma) tee. Enkä välitä kuinka hyvää se on nuorekkuudessaan, tällaisesta vanhasta en hirveästi välitä! Toisaalta saatan oppia rakastamaan sitä ajan kanssa, niin kuin kävi Dong Dingin kanssa, mutta tuskin tulen koskaan pitämään tästä yhtä paljon.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Kuivien lehtien värin arvioiminen

Haluaisin välttää luonnoivaa ja asiantuntevaa sävyä näissä kirjoituksissa, mutta se on mahdotonta ilman sanojen saattaa, voi, ehkä ja lukuisten -isi-päätteiden viljelyä, joten jätän kaikki tyylikikat sikseen!

Mustassa teessä ei kannata pelästyä, jos lehtien väri muistuttaa pikemminkin oranssia tai kultaa. Tämä on osoitus siitä, että lehtien seassa on paljon tai ainoastaan silmuja. Silmuista valmistettu punainen tee on hienovaraisempaa, makeampaa ja usein myös korkealaatuisempaa, joskin tämä riippuu yksilöllisistä makutottumuksista.

Vihreässä teessä väri kertoo ennen kaikkea tuoreudesta: etsi mahdollisimman vihreitä lehtiä ja vältä pölyisen harmaita sävyjä (toisaalta hillitympi sävy ei aina tarkoita huonolaatuista teetä). Jauhetussa vihreässä teessä eli matchassa kirkas väri ilmentää korkeaa laatua erotettuna kulahtaneesta, huonosti säilytetystä matchasta.

Oolongissa väri kertoo paitsi tuoreudesta, myös paahtamis- ja hapettumisasteesta. Miedot oolongit, esimerkiksi taiwanilaiset High Mountain -teet ovat useimmiten kirkkaan ja tumman vihreän sävyisiä, kun taas paahdetut ja hapetetut Wuyi-vuorten teet ovat tumman ruskeita ja välillä ihastuttavan punertavia. Lehtien sävy voi myös kertoa oolongin iästä: 25-vuotiaan taiwanilaisen oolongin ei tulisi olla enää tuoreen vihreää. Toisaalta jos tee on säilytetty ilmatiiviissä purkissa ja sitä ei ole paahdettu vuosien aikana, voi väri olla säilynyt yllättävän samankaltaisena.

Pu'erh-teessä väriä voi samaten käyttää iän arvioimiseen, sekä shu ja sheng pu'erhin erottamiseen. Shu pu'erh on hyvin mustaa, sheng-kakun seasta erottaa useimmiten hopeisia silmuja ja välillä vihreitä lehtiäkin. Vanhan, 40-vuotiaan shengin tulisi olla jo tummaa, mutta myös nuoret kakut vaikuttavat usein kovinkin tummilta, varsinkin jos silmuja ei ole mukana. Parhaiten iän huomaakin vasta haudutetuista lehdistä.

Kuivien lehtien väri ei loppujen lopuksi paljasta teestä niin paljoa kuin olettaisi. Suosittelen siis keskittymään värin arvostamiseen ja odottamaan, sillä märkien lehtien väristä voi päätellä jo paljon enemmän.

Teen arviomisen vaiheet

Teen arvioiminen tai pikemminkin arvostaminen ei ala eikä lopu tuoksusta ja mausta. Näistä kahdesta ominaisuudesta on tietenkin hyvä aloittaa, mutta niiden turhan tarkka vahtaaminen vie huomiota pois muista, ehkäpä vielä tärkeämmistä asioista. Seuraavaksi lista asioista, joihin teetä juotaessa voi kiinnittää huomiota.

  • Kuvien lehtien väri, muoto ja tuoksu.
  • Lehtien vapauttama tuoksu, kun ne lisää esilämmitettyyn haudutusastiaan.
  • Mahdollisen huuhtelun jälkeen lehtien vapauttama tuoksu.
  • Huuhtelun ja haudutusten väri.
  • Teen tuoksu: kukkaisuus ja muut selvät piirteet, kevyt/painava tuoksu, tuoksun kestävyys ja sävyjen tasapaino
  • Kupin pohjalle mahdolisesti jäävä tuoksu: tumma/vaalea, karamelli, siirappi?
  • Maku: kasvimaisuus, ruohomaisuus ja muut selvät piirteet, onko maku syvenevä ja miten se muuttuu suussa? Maun etu- ja taka-alan sävyt.
  • Suutuntuma: Painava, tiivis, kevyt, hajoava, kirkas, mehukas, samea yms.
  • Jälkimaku
  • Mahdolliset tuntemukset kurkussa ja nielussa
  • Märkien lehtien tuoksu haudutusten välissä
  • Märät lehdet: lehtien koko ja laatu, ovatko kokonaisia tai varsissa kiinni, kuinka tummia/hapetettuja, näkyykö palamisen jälkiä tai epätasaisuuksia värissä, tietyissä teelaaduissa myös onko käsinpoimittu.

Kuten näkyy, on teessä enemmän puolia kuin aluksi ehkä kuvittelisi. Jos haluaa syventyä tarkemmin varsinkin tuoksuun ja makuun, suosittelen hankkimaan pienehkön teekupin tai -maljan. Eri astioilla, vesillä ja haudutusparametreillä on myös suuri vaikutus useimpiin yllämainituista kohdista.

tiistai 11. tammikuuta 2011

High Mountain Green Tea by Wen Xingzou

High Mountain Green Tea by Wen Xingzou (Dao Tea)


Lehdet ovat pitkiä ja lastumaisia, muistuttavat paljon longjingiä. Periaatteessa sitä tämä tee onkin, sillä se on kasvatettu Zhejiangissa, josta longjingkin on peräisin, ja käsitelty samalla tavalla. Poikkeuksena Wen Xingzoun longjing on kasvatettu huomattavasti korkeammalla, noin 940 metrin korkeudella. Kuivat lehdet tuoksuvat suklaalle, kermalle ja hieman marjaisalle, hyvin tuore vaikutelma. Alkutuoksu on mieto, pientä toffeemaista makeutta.

Tuoksu on miedon kukkainen, maku äärimmäisen intensiivinen, räjähtää ensisiemauksella kielellä ja hiipuu siitä makeaksi viipyileväksi jälkimauksi. Suutuntuma on paksu ja hidas, mutta silti mehukas. Qi tuntuu jo ensimmäisestä kupista asti. Märkien lehtien tuoksussa selvä pirteän kukkainen tuoksu, myös pientä vegetaalisuutta taka-alalla, joka tuo minulle aina mieleen hernekeiton. Kiinnostavasti tämä hernekeittomaisuus väheni kun haudutin teetä gaiwanissa ilman kantta, samoin kuin longjingiä joskus haudutetaan pelkässä lasissa.

Toisen kupin tuoksu on siirtynyt hieman vegetaalisemmalle puolelle, kuten myös maku, joka eroaa ensimmäisestä kupista lähinnä sileämmän ja liukkaamman suutuntumansa puolesta. Qissä on painava bodyfiilis, mutta muuten se on stimuloiva. Liikkeet tuntuvat kummallisilta, kuin käsi siirtyisi seuraavaan asemaan ilman välimuotoja.

Kolmannella kupilla tee on jo samettisen pehmeää, ja sen mausta nousee esiin kirkkaampia sävyjä. Pidän tästä kupista todella paljon, siinä on samaa eloisuutta kuin saejakissa.

Ensimmäiset kolme haudutusta olivat parhaimmat, sitten tee alkoi pikkuhiljaa vetistymään. Märät lehdet näyttävät keskimääräisesti hieman isommilta kuin perinteisen longjingin lehdet.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Kannun ja veden vaikutus teehen


Sain viime viikolla kokeilla uutta teekannua, ja aloin taas tarkastelemaan eroja eri kannujen ja vesien välillä. Uusi kannu on 'länsimaistyyppinen' noin 50ml lasitettu kannu, samaan settiin liittyy myös noin 15ml pieni kahvallinen kuppi ja pieni (alle 50ml) kermakko, jota en ole tosin nähnyt. Nämä astiat ovat hyvin pieniä länsimaisiksi teevälineiksi, ja veikkaankin, että ne ovat olleet osa jonkinlaista leikkiteeastiastoa.

Tällä kannulla haudutettua teetä vertailin sekä 90ml yixing-kannuun että 50ml Chao Zhou -kannuun. Mitään systemaattista rinnakkainmaistamista en tehnyt, enkä katsonut sitä tarpeelliseksikaan.

Tapaus I, Oriental Beauty

OB maistui erittäin hyvältä Chao Zhoussa, mutta sittemmin vietyäni teen Tampereelle käytin sitä vain yixingin kanssa, jossa tee maistui erittäin vaimealta. Aloin epäillä alkuperäisiä havaintojani kyseisestä teestä, kunnes kokeilin sitä uudessa lasitetussa kannussa: maku oli taas mitä erinomaisin, varsinkin suutuntuman kirkkaus ja maun monivivahteisuus heräsivät uudelleen eloon.

Chao Zhoun ja uuden kannun kanssa olin käyttänyt pullovettä, seuraavaksi kokeilin hanaveden vaikutusta yixingillä haudutettavaan Oriental Beautyyn.

-Puolet hana- ja puolet pullovettä: Tuoksu vahvempi, mutta vielä kaukana siitä mitä toivoin. Maku kovin samea, suutuntumasta tosin löytyy enemmän rakennetta.
-Vain vähän hanavettä: Parempi kuin edellinen, mutta maun terävyys ja mehukkuus puuttuu.
-Vain pullovettä: Tuoksu erittäin vaimea, maussa puuttuu rakenne.

Oikealla vedellä voisi saada myös yixingissä haudutetun OB:n toimimaan, mutta sellaista tuskin jaksan etsiä vaan käytän lasitettua kannua tai gaiwania.

Tapaus II, Wudong Song Zhong

Kun maistoin tätä teetä ensikertaa Turussa, se lumosi minut, mutta sittemmin en saanut teen tuoksua kunnolla esiin, kuten on käynyt myös monien muiden dancongien kanssa. Song Zhongia olen hauduttanut lähinnä Chao Zhoulla, yixingissä tee oli vielä tukahdetumpaa.

Lasitetussa kannussa eron huomasi heti alkutuoksusta, joka oli erittäin huumaava ja parfyymimaisen voimakas. Tuoksu onnistui kuten olen toivonutkin ja makukin oli kirkas. Tällä kertaa en jäänyt kokeilemaan hanaveden ja pulloveden kanssa.

Loppupäätelmät

Chao Zhou kannu on yixingiä huomattavasti korkeammassa lämpötilassa paistettua (high fired), ainakin äänen mukaan. Kun kannua koputtaa kannella, Chao Zhoun ääni on erittäin kirkas, yixingin matala.

Veikkaan, että Chao Zhou -kannu on lähempänä gaiwania ja lasitettua posliinia, se tuntuu vaikuttavan vähemmän teehen kuin yixing.

Yixing-kannu: on käynyt parhaiten punaiseen, paahteiseen ja todella tummaan oolongiin, ehkä vanhaan pu'erhiin?

Chao Zhou -kannu: Miedot, mutta myös useimmat tummat oolongit, punaiset ja ehkä nuoret pu'erhit?

Posliiniteekannu/gaiwan: kaikki jotka eivät tunnu onnistuvan muuten! Dancongit, OB, nuori pu'erh, gaiwanissa vihreät yms.