maanantai 30. joulukuuta 2013

Samdayeon fermentoitu tee



Tämä tee on ehdottomasti yksi kummallisimpia laatuja, joita olen vähään aikaan maistanut. Kyseessä on siis jälkifermentoitu korealainen tee, jonka bakteerikanta on johdettu korealaisista fermentoiduista ruuista. Lisäksi tee on saanut kypsyä Jeju-saarella setritynnyrissä, siis hyvin merellisissä ja kosteissa olosuhteissa.

Kuivien lehtien tuoksu on jotenkin salmiakkisella tavalla suolainen, myös ohut ja viileä. Kun lehdet saa vähän lämpöä esilämmitetystä teekannusta tuoksu muuttuu todella tiiviin marjaisaksi, joskin tuo sama pistävä salmiakkisuus säilyy. Haudutuksen tuoksussa salmiakkisuus yhdistyy voimakkaaseen vegetaalisuuteen ja hedelmäisyyteen. Ehkä iän kanssa tuoksu olisi ihan kiinnostava, mutta ainakaan nyt talviaamuna yltiömäisen viileä ruohomaisuus ei houkuttele. Maussa on uskomatonta mehukkuutta, lisäksi kirpeyttä ja salmiakkia.

Tästä tee ei sitten seuraavilla haudutuksilla juurikaan tunnu muuttuvan eikä edes erityisemmin laimenevan. Märät lehdet ovat myös erikoiset, ne tuntuvat hyvin pehmeiltä ja hieman jauhoisilta sekä hajoavat helposti. Tämä tee ei ole samalla tavoin fermentoitunutta kuin puerh. Mieleen palautuu jatkuvasti vain yksi asia ja se on komposti...

  
Näin siis kun gongfutin teetä pienessä savikannussa isolla lehtimäärällä. Kokeilin viimeisten haudutuksien kohdalla siirtää vielä teen noin desin korealaiseen teekannuuni ja tulos oli huomattavan erilainen. Lehdet olivat hautuneet jo kuusi lyhyttä haudutusta, mutta kuten mainitsin, tämä tee ei tunnu haudutuksista juurikaan kärsivän. Nyt salmiakkisuus on lähes hävinnyt tuoksusta, vain vieno merellinen vegetaalisuus ja jotain heikkoja imeliä sävyjä on jäljellä. Suutuntuma ei ole lainkaan niin dramaattisen mehukas ja makuunkin kummalliset salmiakkiset sävyt palaavat vasta jälkimaussa nielua lämmittelemään.

Olen viime aikoina haudutellut myös korealaisia vihreitä teelaatuja samalla tavalla kuin kiinalaisia eli suhteellisen suurella lehtimäärällä. Tämä on osoittautunut joka kerta katastrofiksi: teen saa kaataa saman tien veden lisättyään ulos kannusta ja silti se on jo ylihautunutta. Ei ihmekään, että Koreassa taidetaan yhä käyttää enimmäkseen suhteellisen isoja teekannuja.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Salmiakkisuus kuulostaa mielenkiintoiselta, komposti ei niinkään...

Yu Allen kirjoitti...

Buy Mellow Matcha Puerh & Flower Matcha Puerh | Edible Tea Online
https://www.naturalpuerh.com/product-category/matcha-puerh/flower-tea/
Buy flower Matcha Puerh online at naturalpuerh.com. We provide the high Quality edible tea online with great taste. Hurry up & Order online now.