Luonnollisuus teekulttuurissa

Sinnitelläkseni blogin kanssa on aika julkaista jotain taas pitkästä aikaa, tällä kertaa ehkä hieman teoreettisemmalta pohjalta. Olen "joutunut" lukemaan paljon teeaiheista kirjallisuutta viime aikoina valmistellessani neljää laajahkoa tutkielmaa. Lukemani kirjallisuus on ollut erittäin mielenkiintoista ja opettavaista, joskus hieman häiritsevääkin. Tekstit ovat antaneet ainakin sen verran ajatuksenruokaa, että muutaman esseen kirjoittaminen pitäisi käydä suhteellisen nopeasti.

Eräs ajatusrakennelma johon olen törmännyt yhä uudelleen paitsi kirjoissa myös blogeissa on eräänlainen naturalismi tai essentialismi teessä. Se näkyy varsinkin monissa vastakkainasetteluissa, esimerkiksi seuraavissa:

• teeseremonia – koruton luonnokkuus
• teekannun patinoinnin edistäminen – luonnollinen patinoituminen
• massatuotetut kannut – taiteelliset tai muuten uniikit kannut
• plantaasitee – villitee
• teen tekniikan, historian tai jopa filosofian opiskelu – "tao"

Tarkkaa ja ritualisoitua teeseremoniaa (tarkoitan enemmänkin kiinalaista kuin japanilaista) on kritisoitu yhä uudelleen sen luonnottumuudesta ja tarpeettomuudesta, sillä teen nauttimiseen riittää yksinkertainenkin valmistustapa. Samoin teekannujen patinan tahallista edesauttamista pidetään tarpeettomana, mutta samalla vahvasti implikoidaan sen olevan väärin ja luonnotonta. Massatuotettuja kannuja ja plantaasiteetä pidetään hengettöminä nyky-yhteiskunnan tuotteina yksilöllisiä teevälineitä ja teelaatuja vastaan. Ja tietysti vielä teen valmistustekniikan tai historian opiskelu on sekä tarpeetonta, haitallista että luonnotonta luonnollisesti etenevää taoa vastaan.

Näissä esimerkeissä luonnollisuus on tyypillisesti pohjalla vaikuttava normi, jonka edessä tarpeettomuus tai massatuotettu hengettömyys palautuu luonnottomuuteen. Erityisen häiritseväksi näen tavan murskata tehdasvalmisteiset kannut ja plantaasitee hengettömänä massana käsinvalmistettuja kannuja sekä villiteetä tai muuta laadukasta teetä vastaan. Tuntuu aika rankalta hylätä plantaasitee vain sen epäsuotuisan alkuperän vuoksi kun samalla korostetaan kuinka teetä pitäisi aina arvostaa yksilönä.

Naturalismia voi pitää klikkiyttävänä ilmiönä, sillä kun teekulttuuria aletaan tarkastelemaan normitetusti, syntyy välttämättä vastakkaisia ryhmittymiä – eikä naturalistinen liike säästele sanojaan korostaakseen tätä rajaa. Koska luonnollisuus toimii rajana, kategorisoidaan useimmiten ulkopuoliset tavat ja ihmiset epäluonnollisiksi, usein jopa henkilöiden motiivit teen suhteen kyseenalaistetaan rankasti. Tämän näen keskustellun ilmiön surullisimpana piirteenä ja tekstini kimmokkeena.

Vettä, vettä

Viime aikoina, todennäköisesti luentojen alkamisen eli yleisen stressitason nousun vuoksi, on huomioni kiinnittynyt taas teen teknisiin puoliin. Kaatotekniikkaa olen joutunut luonnollisestikin uudella kannulla hieman hiomaan, mutta sen lisäksi keskittymiseni on rankasti fiksatoitunut veteen.

Vesivertailut

Vertailu on suoritettu kolmessa samanlaisessa juomalasissa: yhdessä on normaalia pullotettua lähdevettä, toisessa on uitettu bambuaktiivihiiltä, ja kolmatta vettä on seisotettu 15 minuuttia Chao Zhou -lieden pannussa. Luin MattChan blogista, että savipannua voi käyttää tällä tavoin veden laadun parantamiseen, joten olihan sitä pakko kokeilla.

Yksikään vesistä ei tuoksunut miltään. Standardivedessä on ohuehko kirkas suutuntuma sekä pientä outoa happamuutta lopussa: ehkä tämä on muovin maku?

Savipannussa seisotetussa vedessä on paksumpi suutuntuma, muuten maku on tasainen, mutta hieman makeampi kuin pullovedessä. Savesta tuntuu irronneen jonkinlaista sameutta makuun, mutta yllätyksekseni myöhemmin, vesien seisottua noin puoli tuntia, huomasin samaa kalkkista jälkimakua myös muissa vesissä.

Bambuaktiivihiilellä käsitellyssä vedessä en huomannut suurta eroa suutuntumassa pelkkään pulloveteen verrattuna. Aktiivihiilivesi saattoi olla hienoisesti kirkkaampaa, mutta erot olivat todella pieniä. Sen sijaan aktiivihiilivedessä maku oli makeampi ja kevyempi kuin pullovedessä.

Aktiivihiilellä käsitellyn veden paino tuntui sijoittuvan jälkimakuun: vedestä jää viipyilevä tunne kurkkuun. Peruspulloveden paino tuntuu myöskin olevan hieman enemmän jälkimaussa, mutta tuo outo happamuus on läsnä. Savi taas tuntuu keskittyvän itse makuun, sen tunne jää suuhun.

Tee

Pelkkien vesien tarkastelu on tietysti melko yksinkertaista verrattuna siihen, miten vedet vaikuttavat itse haudutettuun teehen. Tuntuu siltä, että savivesi korostaisi tuoksun (ja maun) matalampia taajuuksia, bambuvesi korkeita.

Tietysti mututuntumalta voisi helposti heittää, että saviliedessä seisotettua vettä tulisi käyttää tummiin teelaatuihin ja bambuhiiltä herkempiin, mutta itse asiassa savilieden vesi toimii erinomaisesti jopa kevyen Baozhongin kanssa.

Ei tietenkään mitään syytä alkaa käyttämään ainoastaan yhtä näistä tavoista veden muokkaamiseen. Vaihtelua nämä ainakin tuovat. Mutta, mutta... Vesi on hankala asia, joten tutkimukset jatkuvat – toisaalta hetkeksi on vesi jätettävä syrjään ja suunnattava huomio jonnekin muualle.

Xi Shi

Miten voisin selittää sitä kuumeista pakkomielteisyyttä joka mieleni valtasi nähdessäni Xi Shin, paitsi ehkä kliseisellä fraasilla "rakkautta ensisilmäyksellä". En tiedä, jo idea 35ml Chao Zhou -kannusta herättää mielenkiintoni; ja kun kyseessä sattuu olemaan kahdesta savesta sekoitettu, omaperäisen aloittelevan taiteilijan työ, jota ei ole päällystetty meikkisavella, kuka voisi kieltäytyä?

Xi Shin muoto on perinteinen ja siinä mielessä ehkä Lun Huita jollakin tavoin tylsempi, tai ainakin tavallisempi. Toisaalta tuo muoto on ehdottoman söpö ja rauhoittava, hypnotisoiva, mukaansatempaava – ja voihan traditionaalisuuden nähdä hyveenäkin. Saven tuntu on maaginen, mattapintainen mutta niin niin pehmeä koskettaa ja hyväillä, psykedeelisen tasainen. Ja nuo yksilölliset kuviot kannun pinnalla, kahden saven spiraalimaiset liitokset, kuin pilvet taivaankannessa! Nousevissa teehenkisissä viboissa niiden lumoavuutta ei pääse pakoon, kuinkahan kauan niiden yksityiskohtia voi tutkia? Ehkä niitä ei koskaan voikaan täysin oppia tuntemaan...

Noin pienessä teekannussa on ehdottoman hienoa, että mukaan ei ole rakennettu ns. golfpallofiltteriä, vaan reiät on painettu suoraan kannun seinämiin. Tämä ja kannun vallitseva pyöreä muoto antavat lehdille tilaa aueta ja välittävät Xi Shin harmoniaa myös märkiin teelehtiin, jotka asettuvat hiljaiseen pyörteiseen muotoon. Savi tuntuu painavalta, ja vaikka siinä on pehmeyden sekä huokoisuuden tuntua se vaikuttaa kovalta. Tämä on lupaava merkki funktionaalisuuden kannalta; ja tosiaankin, kannu hauduttaa loistavasti jopa mietoja High Mountain -oolongeja.

Hankin kannun erityisesti matkoja varten, sillä aikaisempi kannuni on kerännyt jo niin paljon tunnearvoa, etten raaski altistaa sitä ulkomaailman vaaroille. Nyt herääkin ainoastaan kysymys siitä asemasta teearjessani jonka Xi Shi tulee ottamaan. Voiko liikkuvuus tuoda sille niin suurta arvoa, että se ylittäisi jopa 50ml Chao Zhoun? Voiko ylipäätäänsä kahta kannua kasvattaa samaan aikaan, saatika sitten omistautua niille koko sydämestään?

Lopulta kävikin niin kuin tunsin sydämessäni jo kannuun ensi kertaa tustuessa: Xi Shi syrjäytti vanhan Chao Zhoun täydellisesti. Nykyään vanha kannu tuntuu kömpelöltä ja meikkisavi epäsopivalta, mutta se ei tietenkään estä minua tuntemasta syvää kiintymystä tuohon ensimmäiseen gongfu-kannuuni.

Ainut asia joka huolettaa on aivan pieni rako saven ulkopinnassa. No, tuskin on vaaraa ellei kannu yllättäen pääse pakastumaan niin, että rakoon on jäänyt vettä.

Ruukkuja & löytöjä

Koska harrastan teen iättämistä (pienessä mittasuhteessa), on huomioni viime aikoina kiinnittynyt säilytysastioihin. Useimmat teeni ovat minigripissä peltipurkeissa, ja pidän tätä oikein hyvänä vaihtoehtona neutraalille säilytykselle. Itse en oikein huomaa muovin makua/tuoksua, ja ainakaan minigrippien erot eivät ole kovin suuria.

Olen kuitenkin kiinnostunut teen iättämisestä saviruukuissa, juuri niiden yksilöllisyys tekee niistä erikoisia. Vähintäänkin ruukun kansi, saven laatu ja lasitus/lasittamattomuus vaikuttavat teen ominaisuuksiin omalla tavallaan.

En ole erityisemmin kerennyt tekemään testejä ruukkujen vaikutuksista teehen, enkä tiedä tuleeko energiani koskaan siihen riittämäänkään. Lisäksi minulla harvoin on niin paljon yksittäistä teetä, että edes viitsisin alkaa suorittamaan rinnakkaisvertailuja monien ruukkujen kanssa. Kokeilin kuitenkin lasitetun korkilla suljettavan hunajaruukun (ks. ao. kuva) vaikutuksia Baozhongiin: tuoksu oli tummempi ja syvempi, mutta ei niin raikas, suutuntuma hieman kirkkaampi. Lehdet olivat noin viikon ruukussa.

Hunajaruukku, kirpputorilta. Ei tuoksunut miltään, tuskin tässä ainakaan hunajaa ole säilytetty. Lasitettu.


Saviruukku, kirpputorilta. Ei mitään tuoksua, hieman epätiivis kansi, pitää varmaan ostaa sinettivahaa tuohon. Lasitettu, mutta aika karkea savi silti.


Saviruukku, tuli tilauksen mukana. Tässä oli paljon edellisestä huonolaatuisesta teestä tarttunutta tuoksua, jota en täysin saanut pois. Ruukku ei myöskään ollut sisältä lasitettu. Päätin siis sulkea siihen Zheng Shan Xiao Zhongia (Lapsang Souchong), jonka savuisuus varmastikin syrjäyttää kaikki edelliset tuoksut, lisäksi lasittamaton savi voi imeä savuisuutta paremmin pois.


Sitten vielä muita löytöjä:

Pieni teekuppi (veikkaisin lähes täysin varmasti), joka kuului kiinalaiseen astiastoon. Valitettavasti koristemaalaukset on maalattu lasituksen päältä ja kuluvat siis helposti pois. En kuitenkaan omista moniakaan maljoja vieraiden varalle, joten 50 sentillä tämä oli hyvä löytö.



Kiinnostava ja kaunis todella pieni teepurkki, joka sopii hyvin esim. rullattujen oolongien kuljettamiseen.


Lisäksi olen saanut uuden teekannun, mutta se ansaitsee oman ylistyspostauksensa. Niin, ja kirpputori löydöissä on omat riskinsä: ostin erään ruukun, jonka huomasin vasta kotona kantavan voimakasta lakritsan tuoksua. Onneksi tuoksu kerkesi tarttumaan vain pieneen kokeiluerään huonolaatuista teetä...

Paahtamisvertailu

Olen paahdellut iätyksessä olevia teelaatujani pikkuhiljaa, useimmiten saviliedessä hiilloksella. Satuin kuitenkin lukemaan tekstin (Amazing Green Tean sivuilta), jossa kerrottiin teetä paahdettavan ainoastaan kuumilla tuhkilla. Olihan tätä pakko kokeilla;

Kyseinen teelaatu on 2008 tuotettu thaimaalainen Doi Tung Pouchong. Paahdoin teetä samana päivänä ensin hiilloksilla ja niiden hiivuttua kuumilla tuhkilla. Hiilloksilla paahtoaika oli 20 minuuttia ja tuhkalla noin 40 minuuttia, koska lämpötila tippui nopeasti.

Kummankin näytteen kuivat lehdet tuoksuivat lähes samalta. Huuhtelun jälkeen tuhkapaahto tuoksui kirpeältä, hiillospaahto enemmän hedelmäiseltä ja täyteläiseltä. Tuhkapaahdon haudutus tuoksui rautaiselta, kuin (eräs maistamani) biluochun, ja siinä oli tietty marjainen pohja. Hiillospaahdossa rautaisuutta/terävyyttä ei ollut, mutta sama tuoksun intensiteetti oli tallella. Hiilloksella paahdetun teen tuoksussa tuntui lisäksi esiintyvän tiettyä raikasta yrttimäisyyttä.

Kummankin näytteen maku oli täyteläinen ja suutuntuma paksu, hiillospaahto tuntui ehkä hieman tummemmalta ja painavammalta. Hiillospaahdon maku vaikutti selkeämmältä, mutta siinä ei ollut yhtä vahvaa jälkimakua – toisaalta join tätä heti tuhkapaahdon jälkeen, jolloin suu saattoi olla jo tottunut jälkimakuun.

Märkien lehtien tuoksu oli tuhkapaahdossa oudon tumma, lähes lihaisa, kun taas hiillospaahdon lehdet tuoksuivat selkeän marjaisilta.

Loppuajatuksia

No, eipä pelkästään näistä voi oikein mitään päätellä, varsinkin kuin tuhkalla paahdettu tee tuntui muistuttavan enemmän alkuperäistä näytettä, luultavasti matalamman paahtolämpötilan vuoksi. Pitänee seurata näiden vaiheita vuosien varrella ja jatkaa paahtokokeiluja.

Huuhtelu

Huuhtelu on tuntunut olevan teeyhteisössä melko laajalti keskusteltu ja jopa kiistanalainen aihe, jota haluan tässä pohtia.

Kun lehdet on lisätty haudutusastiaan, voi ne halutessaan huuhdella pikaisesti, eli lisätä hieman vettä kannuun ja kaataa sen heti pois. Huuhtelua voi perustella ainakin kahdesta näkökulmasta; hygieenisestä ja funktionaalisesta.

Ensimmäisen mukaan huuhtelu on tärkeää, koska teelehdet ovat saattaneet kerätä pölyä tai muuta likaa, jonka voi nopeasti huuhtaista pois ennen varsinaisen hauduttamisen aloittamista. Toisen käsityksen mukaan huuhtelu kosteuttaa ja avaa teelehtiä, valmistaen ne paremmin ensimmäiseen haudutukseen (tämä perustelu sopii erityisesti puolipallomaisiksi rullatuille oolongeille).

Huuhtelua kokonaisuudessaan on myös kritisoitu, sillä sen on ajateltu osoittavan epäluottamusta teen tuottajaa kohtaan. Tämä kritiikki toisaalta toimii vain hygieeniseen näkökulmaan, ja siihenkin vain osittain: vanhat vuosikymmeniä varastoissa istuneet pu'erhit kannattaa huuhdellla mahdollisen pölyn poistamiseksi, eikä tämä osoita epäluottamusta ketään kohtaan.

Toisaalta huuhtelu myös vapauttaa lehdistä vahvan tuoksun, joka voi kertoa esimerkiksi teen paahtamisasteesta, ehkä jopa hapettumisesta tai yleisestä laadusta. Välillä tuoksu on samanlainen kuin esilämmitettyyn kannuun lisättyjen lehtien vapauttama, mutta usein kovinkin erilainen. Tämä on arvokas osa huuhtelua, eikä sen voi ajatella loukkaavan ketään – päinvastoin se on teen kokonaisvaltaisempaa arvostamista.

Varsinkin vanhan pu'erhin arvioimisen kohdalla puhutaan joskus myös huuhteluveden väristä, tuoksusta tai jopa mausta. Vaikka tämä vaihe tuntuu hieman epämääräiseltä, voi se silti kerto joistain tärkeistä asioista. Pu'erhin kohdalla huuhteluveden väri voi kertoa kypsymisasteesta, kun taas esimerkiksi dancongeista se voi kertoa hapettumisasteesta. Dancongien hapetus voi vaihdella huomattavasti, eikä pelkästä lehtien ulkonäöstä voi päätellä mitään, kun taas huuhtelun ja ensimmäisen haudutuksen tummuus kertoo jo paljon.

Dancong Hong Cha

Dancong Hong Cha (Jing Tea Shop)

Origine : Er Mao Village, Wu Dong Mountain, Cha Zhou, Guang Dong Province
Harvesting: Spring 2011
Plantation attitude : About 500 meters above sea level
Tea varietals : Shui Xian
Grade : AA

Kuten joskus uhkailinkin, tilasin lisää korkealaatuista punaista teetä! Tulossa vielä muutama lisää...

Kuivat lehdet tuoksuvat tiiviin ruusumaisilta, taustalla myös kosteutta (jostain syystä kosteudesta tulee mieleen kurkku, miettikääpä sitä sekoitusta!). Tämä on ehkä ensimmäinen tee, jossa olen tavannut ruusumaisuuden näin selvästi tunnistettavana piirteenä. Lämmitettyyn kannuun lisättynä lehdet vapauttavat hyvin samanlaisen parfyymimaisen tuoksun kuin dangoncitkin.

Itse haudutetun teen tuoksu on samea, makea ja heinämäinen – hyvin tuttu punaisen teen tuoksu. Seuraavilla haudutuksilla sameus kuitenkin väistyy kukkaisemman tuoksun tieltä.

Maku alkaa hyvin puhtaana ja kirkkaana, sitä seuraa suussa hitaasti etenevä tumma paahteisuus, joka tiivistyy kielen sivuille. Jälkimaku on selvän kukkainen, mutta ensimmäisen kupin jälkeen siinä maistui myös kummallinen tiivis puinen/tumma/paahteinen/suklainen(?) maku.

Suutuntuma on paksu ja tiivis, mutta silti melko raikas. Suutuntuman kirkkaus/raikkaus ei kuitenkaan ole aivan samalla tasolla kuin balhyochassa, mutta nautittava kuitenkin; varsinkin ensimmäisen kupin kohdalla tuntui kuin olisi juonut ruusuvettä!

En viitsi nyt alkaa pohtimaan enempää teen luonnetta, sillä maistoin sitä vasta ensimmäistä kertaa. Tuntui kuitenkin siltä, että teessä ei ollut voimaa jatkaa puhtaana niin pitkälle kuin balhyochalla, mikä oli lievä pettymys. Mutta, mutta; katsotaan suhdetta tähän teehen uudelleen sitten kun olen juonut loput!