Maurice Merleau-Ponty ja tee

Maurice Merleau-Ponty oli yksi Ranskan tärkeimmistä fenomenologeista, jonka ajatukset vaikuttavat yhä vahvasti filosofiassa. Merleau-Ponty tunnetaan ennen kaikkea ruumiillisesta fenomenologiastaan, jonka avulla hän selittää, kuinka lopulta itse tietoisuuskin nousee ruumiillisuudesta.

Merleau-Ponty esittää vakuuttavasti kokeellisen psykologian ja neuropsykologian avulla, kuinka tietoisuus ja havainto nousevat organismin reaktioista ympäristön ärsykkeisiin. Kaikkein primitiivisimmällä tasolla organismin toiminta on vain mekaanista reaktiota ärsykkeisiin. Tällöin ärsyke toimii kaksivaiheisen merkin tavoin, jossa merkki (ärsyke) viittaa tiettyyn merkitykseen (reaktio) vain empiiristen kausaalisuhteiden kautta (Kaelin 1992, 188). Organismilla on kuitenkin aina kyky omaksua reaktio omaan ruumiilliseen intentional arciinsa (en keksi sopivaa käännöstä), jolloin eliö nousee pelkän mekaanisen reaktion yläpuolelle. Kun merkki ei enää toimi pelkkien kausaalisuhteiden varassa eli kun reaktio tapahtuu ilman ärsykettä, se muuttuu symboliksi, joka toimii suhteessa muihin merkkeihin (ibid.). Symbolissa merkkiä ilmaistaan itsensä vuoksi eikä vain mekaanisena reaktiona; toisin sanoen käyttäytymisellä ei enää vain ole merkitystä, vaan se on merkitys (ibid., 189). Symbolisen toiminnan kautta eliö oppii soveltamaan taitojaan yhä uusiin tilanteisiin, jolloin sen toimintakyky paranee. Lopulta tällaisesta ärsyketason kehityksestä nousee myös ihmistietoisuus, jonka toiminta kuitenkin pohjautuu alempien tasojen rakenteisiin.

Koska Merleau-Pontylle havainto ja tietoisuus nousee ympäristöstä ja eliön olemisesta ympäristössä, hän ei voi asettaa sanallista ajattelua ihmisen tietoisuuden tai ilmaisun perustaksi. Pikemminkin jo primitiivinen havainto on ilmaisua tai luovaa toimintaa, jossa järjestämme esireflektiivisen ympäristön juuri meille sovitetuksi havaintomaailmaksi (Kaelin 1992, 223). Tietoisuus ei siis muodostu passiivisesta ympäristön vastaanottamisesta, vaan eliö vaikuttaa luovasti siihen, miten ympäristö näyttäytyy sille tietoisuudessa. Samoin emme ilmaise ajatuksiamme ennaltamuodostetuilla sanoilla, sillä sanat ovat ajattelua yhtä paljon kuin ajattelu sanoja – ilmaisussa jokainen kamppailee kielen kanssa löytääkseen sen, mitä ajattelee (ibid., 267). Tämän ilmiön on varmasti jokainen huomannut silloin, kun ei vain kykene pukemaan ajatuksiaan sanoiksi, vaan ne jäävät aivan kielen päälle. Sanojen ja ajattelun samanaikaisuus näkyy myös siinä, kuinka ajatukset, jotka jäävät ilmaisematta vaipuvat nopeasti alitajuntaan (ibid., 268). Toki ajattelu ja ilmaisu eivät toimi ainoastaan kielen kautta, tai pikemminkin kieli toimii myös ei-verbaalisen ilmaisun kautta, siis esimerkiksi taiteen avulla (ibid. 270). Taiteilija ei siis ilmaise teoksissaan ajatteluaan, vaan ajattelee materiaaleillaan valmistaessaan teosta (ibid., 329). Vaikka voidaan kiistellä siitä, etteikö valmista ajatusta voisi ilmaista taiteessa (tietysti tällöin ajatus on jo muodostettu esimerkiksi sanallisesti mielessä), on Merleau-Pontyn ilmaisuteoria raikasta vaihtelua kaikille niille käsityksille, joiden mukaan taiteilija vain välittää teostensa kautta ennaltamäärättyjä informaatiopaketteja yleisölleen.

Teen kannalta oleellista on ensinnäkin ajatus siitä, että oppiminen tarkoittaa tietyn tekniikan omaksumista osaksi ruumiillista skeemaamme (intentional arc) (Kaelin 1992, 245). Ikään kuin sulautamme opitun osaksi itseämme, jolloin voimme ilmaista itseämme opitulla yhtä vaivattomasti kuin vaikkapa sanoilla. Tällainen oppiminen lienee tuttua jokaiselle, ja sama kaava toistuu teenjuojan alkutaipaleella. Ensin teekannun käsittely ja sen eri vaiheet vaativat tietoista panostamista, ja sessio suoriutuu siitä huolimatta suhteellisen kömpelösti. Ennen pitkään teekannun käsittelystä ja teen juomisesta tulee kuitenkin kuin toinen luonto, jolloin teenjuoja (tämä on tuttua esimerkiksi japanilaisesta teeseremoniasta) voi ilmaista itseään teen kautta. Toiseksi jos ajattelemme teetä ilmaisuna, muodostuu teestä oppimisen kautta kuin toinen kieli tai toinen ajattelutapa. Kuinka usein käykään niin, että teetä juotaessa herää tunteita ja ajatuksia, joita on vaikea muuntaa sanoiksi? Tai niin, että arjessakin kohtaamme tuoksuja ja makuja, tunteita, asenteita, ajatuksia ja toimitapoja, jotka muistuttavat teestä? Lopulta mielestäni sama ilmiö näkyy myös siinä, kuinka teetä juotaessa mieleen juolahtaa sanallisiakin ajatuksia, jotka voivat joko liittyä teehen tai olla täysin satunnaisia. Tietysti sanallisten ajatusten voi ajatella syntyvän teehetken rauhasta, mutta silloinkin tee toimii mediana, joka mahdollistaa sellaisten ajatusten synnyn ja huomaamisen eli ilmaisun, jotka muutoin saattaisivat jäädä tiedostamattomiksi.

Merleau-Pontyn teorian kannalta avautuu siis näkymä teehen ilmaisuna: pikemminkin merkityksiä luovana ja havaintoa rakentavana toimintana kuin jonakin, johon on jo valmiiksi koodattu tietty salattu merkitys, jonka teenjuoja pyrkii paljastamaan.

Kirjallisuus:
Kaelin, Eugene Francis 1992 (julkaistu ensimmäisenä 1966). Existentialist Aesthetic: the Theories of Sartre and Merleau-Ponty. Ann Arbor: University Microfilms International.