Teepäihtymys

 Kun teestä kuoritaan pois vain sen filosofiset, psykologiset, moraaliset, terveydelliset ja sosiaaliset puolet, jää jäljelle ainoastaan päihtymys. Tietysti teetä on mahdotonta käsittää pelkästään päihteenä, mutta se on silti todennäköisesti ollut se piirre, joka on ensimmäisenä kiinnittänyt ihmisen huomion, ja jonka ympärille muu kulttuurikerros on rakentunut. Itse voisin erottaa teestä vähintäänkin kolmenlaisia päihtymyksen tiloja, vaikka vaihtelevia nyansseja esiintyykin loputtomasti.

Ensinnäkin teen rauhoittava puoli, jonka joku saattaisi johtaa vaikkapa l-teaniiniin tai dopamiiniin, mutta jätetään nämä pohdinnat ammattilaisille. En myöskään tarkoita rauhoittavalla pelkästään sedatiivista vaikutusta, vaan yleensäkin sitä teen juomisen aikana ja teen jälkeen vallitsevaa voimakasta olotilaa, joka on helppo huomata jonkin substanssin eli teen aikaansaamaksi. Tuon tunteen tunnistaa useiten voimakkaastaa fyysisestä tunteesta, olkoon se vaikkapa ruumiillista painavuutta tai keveyttä, mutta myös esimerkiksi katseen terävöitymistä, ajatuksen kirkkautta, inspiraatiota ja yleistä hyvinvoinnin tunnetta esiintyy sivulla. Tämä saattaa hyvinkin olla voimakkain ja helposti huomattavin teen päihdyttävistä vaikutuksista, joka tuntuu useimmiten johdattavan aloittelevan harrastelijan teekulttuurin syvyyksiin. Lisäksi tämä voimakas kokemuksellinen tunne tuntuu olevan monen teen juojan huomion keskipisteessä, eikä välttämättä edes perustellusti... Jotkut vahvan zeniläiset tai taolaiset juojat vaikuttavat tavoittelevan juuri voimakkaita (ja yhä voimakkaampia) tunnetiloja erilaisilla kikoilla, muodostaen teen mystis-esteettisen kokonaisuuden päihtymyksen ympärille.

Toisaalta tee vaikuttaa välillä yksinomaan piristävästi, varsinkin silloin kun teehen ei ole aikaa keskittyä. Piristäviä vaikutuksia voi toki ilmentyä myös edellisessä kategoriassa, mutta jotain siitä puuttuu; ehkä fyysinen tunne, tai ehkä kyse on vain aste-erosta?

Voimakkaimpana ja koukuttavimpana teen päihdyttävänä vaikutuksena pidän kuitenkin sitä 'teeflowia' joka syntyy säännöllisen teen juonnin, säännöllisen työn, levon, ruokailun ja liikunnan vuorovaikutuksesta. Tämä semi-askeettinen tee-elämäntapa saa aikaan pitkäkestoisen kirkkaan mielentilan ja fyysisen hyvinvoinnin tunteen, jota on vaikea sivuuttaa. Koukuttavan (ja jokseenkin vaarallisen) tästä tunteesta tekee sen toisaalta eksklusiivinen ja toisaalta laajenemaan pyrkivä luonne – pitkälle vietynä teeasketismi ei hyväksy kuin tietyn askeettisen elämäntavan, eikä salli poikkeuksia esimerkiksi toisten päihteiden kuten alkoholin tai vääränlaisen ruuan kuten roskaruuan kanssa.

Varsinkin yllämainittu teepäihtymys on mietityttänyt paljon. Harva ehkä olisi edes valmis viettämään kokonaisvaltaista tee-elämäntapaa, mutta miksi teekulttuuriin tietyllä tavalla sisältyy olettamus siitä, että teeasketismi olisi jonkinlainen korkein teepyhimyksen olotila? Tai vaikka teellä päihteenä onkin vain suotuisia vaikutuksia terveyteen ja muihin elämäntapoihin, millä tavoin pitäisi suhtautua siihen, että muutokset saa aikaan lopulta päihdyttävyys: onko terveellinen päihde loppujen lopuksi yhtään parempi? Vaikeita kysymyksiä, ehkä osittain turhia, mutta silti hyvin tärkeitä periaatteelliselta kannalta tarkasteltuna. Helpostusta mahdollisiin ristiriitoihin olen löytänyt ainakin teen käyttämisestä tasapainottamiseen yhä voimakkaampien tunnetilojen hakemisen sijasta, ajoittaisesta teestä irtautumisesta ja toisaalta teestä opittujen asioiden soveltamista myös muihin aloihin (esimerkiksi olueen, tästä lisää hieman myöhemmin). Toisaalta auttaisi myös nähdä päihtymys ja "selväpäisyys" sekä muutkin tunteet pikemminkin positiivisina todellisina ilmiöinä eikä vastakkaisina arvolatautuneina käsitteinä.