Liu Bao 1980-l

"Guanxin maakunnan erikoisuus Liubaon alueelta muistuttaa suuresti shu-Pu'eria valmistustavaltaan ja olemukseltaan. Korkeiden vuorten ja syvien kanjonien Liubaossa virtaavat lukuisat vuoripurot ja joet, ja alueella saadaan runsaasti sateita ja sumuisia päiviä.
Teekasvit viihtyvät rikkaassa maaperässä ja teen viljelyllä on seudulla pitkät perinteet.

Tähän teehen käytetyt kevään 1980 lehdet ovat poiminnaltaan Varpusenkieli, eli kaksi lehteä yksi nuppu. Ne on nuudutettu kevyesti auringossa, rullattu käsin ja kuivattu. Sen jälkeen lehdet on kasattu pieniin kekoihin ja kostutettu. Kekojen on annettu kypsyä valvotusti ja viileässä. Kun tavoiteltu kypsyys on saavutettu, lehdet kuivataan, pehmennetään höyryllä ja pakataan suuriin koreihin. Korin reunoille lehdet pakataan tiiviimmin ja keskelle löyhemmin. Sen jälkeen tee on jätetty ikääntymään viileään ja kuivaan varastoon." – Pieni Kilpikonna

Olen aikasemmin lukenut, että pu'erh on vain yksi nimitys heichalle, joka on varattu Yunnanin maakunnassa tuotetulle teelle, hieman kuin Shamppanja-termi ja muut vastaavat. Ilmeisesti myös Liu Bao on tällä tavoin alueen mukaan nimettyä heichaa. Ymmärtääkseni Liu Bao on tuotettu jokseenkin shu pu'erhin tavoin, kun taas Liu An muistuttaa enemmän sheng pu'erhia. 

Vaikea edes aloittaa setvimään, miten Liu Bao eroaa vanhasta sheng pu'erhista, mutta yritetään nyt kuitenkin. Ensinnäkin Liu Baon tuoksusta tuntuu eroavan tuoreemman heinämäisiä sävyjä verrattuna shengpun vanhaan, paksun tunkkaiseen tallimaisuuteen. Lisäksi suutuntuma on selkeämpi ja kevyempi verrattuna shengin sameaan, nukkaiseen suutuntumaan. Tässä, kuten tuoksussakin, Liu Bao muistuttaakin enemmän shu pu'erhia kuin shengiä, kuten valmistusprosessin vuoksi voikin odottaa. Ei niinkään, että Liu Bao olisi ollut täysin terävä kuten nuori shupu, vaan suutuntumasta erottui selvästi kaksi eri tasoa, kun taas vanhan shengpun suutuntuma on hyvin hienovarainen kokonaisuus, josta selkeitä rajoja ei voi erottaa. Viimeisenä Liu Baosta erottuu sen raikkaampi, kylmempi ja kevyempi luonne verrattuna shengpun raskauteen ja lämpöön. Tämäkin johtuu todennäköisesti Liu Baon shupua muistuttavasta prosessoinnista.

Pitänee metsästää jostain vielä mahdollisimman iätettyä shu pu'erhia ja havannoida sen yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia Liu Baoon sekä vanhaan sheng pu'erhiin.

Tee-essee

Yhden lukukauden tehtävä venähti koko lukuvuoden urakaksi, mutta vihdoinkin tee-essee on valmis! Olen lopputulokseen suhteellisen tyytyväinen, vaikka en tässä päässytkään vielä syventymään teoriaan niin paljon kuin halusin.

Ensimmäinen kappale on pelkkää yin-yang-järjestelmän esittelyä teen näkökulmasta, loppukappaleet teoreettisempaa materiaalia. Essee käsittelee lyhyesti määriteltynä teen rajallisuutta varsinkin teehetken kautta tarkasteltuna sekä teetä meditaationa. Tukeudun lähinnä esteettiseen teoriaan, etenkin Theodor Adornon ja Walter Benjaminin klassisiin käsityksiin.

Tässä linkki: http://www.mediafire.com/?hsw33ao075h37mp

Qimen Hong Xiang Luo

(Kuvan lähde: Jadepisara)

"Hong Xiang Luo eli tuoksuva punainen kotilo on Anhuin maakunnan teentutkimusinstituutin 90-luvun lopulla kehittämä uudenlainen Qimen-teelaatu. Se tuotetaan samasta Zhu Ye Zhong -pensaslajikkeesta kuin perinteinen Qimen, mutta tee muokataan paahtamisen aikana Bi Luo Chun -vihreän teen tavoin spiraalimaiseksi.
Tämän teen on tuottanut Hu Guo Sheng(胡国生) Qimenin Guixi-kylässä(贵溪村). Tuotantoajankohta oli 2. huhtikuuta 2011. Tee on tehty käsityönä alusta loppuun. Joissain lehdissä on nähtävissä vihreää väriä, joka on merkki siitä, että lehti ei ole hapettunut täydellisesti. Tämä on täysin normaalia ja merkki siitä, että lehtien hapettumisen aloittava rullaus on suoritettu hellävaraisesti käsin." -Jadepisara

Kun ostin tätä heinäkuussa 2011 oli tee erittäin aromikasta; huumaava kukkien ja hedelmien sävykirjo tulvahti esiin joka kerta teepussia avattaessa. Nyt voin huomata kuivien lehtien tuoksun tasaantuneen huomattavasti, vaikka niistä löytyykin vielä kosteaa raikkautta ja hienostunutta kirjavuutta.

Teenä tätä Qimeniä hallitsee täysin sen aromaattisuus. Sen haistaa välittömästi haudutetussa teessä, se kulkeutuu suun kautta takaisin nenään ja lopulta palaa nielusta voimakkaana jälkituoksuna. Aromaattisuus pysyy vahvana jopa ensimmäistä maljaa seuraavan hajuaistin turtumisen jälkeen, johon monet teet tyssäväät. Mausta on vaikea sanoa, koska sen linkittää niin selvästi hajuun, mutta ainakin Qimenissä on loppuun asti puolensa pitävää selvää makeutta.

Jotenkin tee vaikuttaa tasaantuneen kuluneiden kuukausien aikana. Ensimmäisillä kerroilla muistan kuinka alkuhaudutukset tekivät hyvin voimakkaan vaikutuksen, mutta tee tuntui menettävän nopeasti tuoksunsa ja suutuntumansa. Nyt suutuntuma ja maku ovat joko kehittyneet tai heikentynyt tuoksu ei vie niiltä niin paljoa huomiota. Nautin edelleen erittäin paljon tästä Qimenistä, tulee varmasti olemaan mielenkiintoista nähdä kuinka näin aromaattinen ja 'herkkä' teelaatu muuttuu vuosien iätyksellä.

Chawan

Olen pitkään karsastanut japanilaista teetä ja erityisesti matchaa; outo alitajuinen ilmiö, joka liittyy lähinnä yleiseen välirikkoon japanilaisen kulttuurin kanssa tai siihen järkyttävään teepulveriin, jota minulle joskus matchana myytiin. Noiden traumojen päivät ovat kuitenkin jo ohi, joten päätin hankkia chawanin ja erän kunnon matchaa.

Päädyin valitsemaan tämän tsekkiläisen Jiří  Duchekin valmistaman kulhon, koska arvostan erittäin paljon hänen työetiikkaansa. Hänen töissään yhdistyvät paikalliset luonnonmateriaalit, perinteiset työmenetelmät sekä vahva persoonallisuus. Esimerkiksi tämä chawan, joka on valmistettu paikallisesta savesta, sadevedestä ja pajulasitteesta sekä poltettu puu-uunissa, on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia.  Jos ymmärsin oikein, tämänkaltaista paksuja pisaroita muodostavaa lasitusta kutsutaan bidoroksi. Pisarat ovat luovat erittäin eläväistä effektiä kulhoon ja antavat parempaa tuntumaa otteeseen. Lisäksi sisäpintaa koristaa hieno (kuvissa huonosti näkyvä) tenmoku/tianmu tyyppinen väritys. Jäniksen turkin sijaan tämän kulhon väritys yhdistettynä reunan rosoiseen tummuuteen muistuttaa tosin enemmän iiristä. Koko lasitusta peittää pienet säröt, joita ei valitettavasti ole mahdollista erottaa kuvista. Ajan myötä säröjen pitäisi tummentua teepatinasta ja luoda lisäeffektiä kulhoon. Olen myös erittäin perso tämän kulhon havainnostamille vääristyneille muodoille ja lasittamattomalle pinnalle. Tässä chawanissa reuna on mielestäni vielä suhteellisen maulla vääntynyt verrattuna joihinkin äärimmäisen vääristyneisiin kulhoihin. Paljaan saven kosketus tuntuu mielenkiintoiselta – ainoastaan hieman häiritsee tapa, jolla kulhon jalka on ikään kuin liimattu kulhon runkoon. Lisäksi paljas savi on niin rosoista, että pelkään jatkuvasti sen alkavan lohkeilla pelkästä kosketuksesta.

Duchekin teekulhot olivat yllättävän edullisia verrattuna aasialaisten taiteilijoiden töihin. Saman olen huomannut ainakin erään toisen arvostamani tsekkiläisen keramiikon töistä. Epäilenkin, että näiden keramiikkojen chawanien arvo saattaa kohota huomattavasti ajan myötä.

Valitettavasti en ole vieläkään päässyt kokeilemaan matchaa tästä chawanista. Olen kuitenkin kokeillut hauduttaa ja juoda vihreää teetä suoraan kulhosta, joka on sekin toki hyvin miellyttävää.

Kertomus

Saanen kertoa pienen tarinan eräästä anonyymista serkustani, joka lapsena harrasti innokkaasti teetä yhdessä koko kaveripiirinsä kanssa. Teetä maisteltiin ja fiilisteltiin, teepusseja keräiltiin vihkoihin ja vertailtiin ystävien kokoelmiin. Eräs kaveruksista jopa tapasi kantaa mukanaan salkkua, joka oli täytetty erilaisilla teepusseilla.

Ulkomaanmatkoillakin fokus pysyi vahvasti erikoisien teelaatujen metsästämisessä, joita sitten jaeltiin koko teepiirille maisteltavaksi. Toisinaan kaveruksilla oli tapana myös kokoontua yhteen juomaan teetä yömyöhään saakka. Teetä keiteltiin pannu kerrallaan ja analysoitiin ja hehkutettiin, tyhjät teepussit kerättiin lautaselle isoksi kasaksi, josta aamulla arvioitiin kuinka paljon teetä tuli taas juotua.

Tämä ilahduttava tarina liittyy vahvasti omaan teehistoriaani. Yhä yksi kestävimmistä teetä koskevista mielikuvistani tiivistyy siihen jännitykseen ja mielenkiintoon, joka huokui serkkuni teepussikokoelmista. Yritin itsekin taannoin aloitella samankaltaista teeharrastusta, mutta silloin en vielä päässyt kunnolla sisään teen maailmaan. 

Olut

Kuten taannoin tuli melkein vihjattua, teen kautta myös olutkulttuuri on alkanut kiehtomaan minua yhä enemmissä määrin. Avasinkin erikseen olutblogin, jota on tarkoitus pyörittää tässä sivulla. Tässä linkki: pryki.blogspot.com

Luulen, että teekulttuuri tulee tarjoamaan erittäin antoisan näkökulman oluen (ja muiden alkoholijuomien) maailmaan. Ainakin lähtökohtaisesti näiden kahden juoman väliltä löytyy todella paljon yhteneväisyyksiä, mutta myös kiinnostavia eroja.

Teekulttuurin tutkimus ja lähdemateriaali

Ote esseestä:

Uskonnontutkijoita on usein kritisoitu heidän etäisyydeestään tutkimuskohteisiinsa. Esimerkiksi James Frazer ja Edward Burnett Tylor, klassiset "nojatuoliantropologistit", eivät tehneet varsinaista kenttätyötä kohderyhmiensä parissa vaan luottivat eri tahoilta keräämiinsä toisen käden kirjallisiin lähteisiin.

Henkilökohtaisen kosketuksen puute tutkimuskohteeseen luo monia ongelmia. Silloin tutkija joutuu luottamaan täysin toisten keräämään aineistoon, materiaaliin, jonka keräämistä ei välttämättä ole ohjannut tieteellinen intressi vaan henkilökohtainen kiinnostus. Toisen käden etnografisen aineiston rajaamisesta ei voi koskaan olla varma; emme voi tietää mitä mahdollisesti elintärkeitä huomioita kirjoittaja on jättänyt huomiotta. Lisäksi nojatuolitutkijoilta saattaa puuttua henkilökohtainen suhde tutkimaansa kulttuuriin kokonaisuutena, ja onkin aiheellista kysyä kuinka laadukasta tutkimusta voi suorittaa tietystä ilmiöstä ilman kulttuurin, esimerkiksi kielen ja sosiaalisten rakenteiden, syvempää tuntemusta. 

Kenttätyön vaatimus koskettaa tietyllä tavalla vanhaa uskontotieteen ongelmaa tutkijan roolista tutkimansa uskonnollisen ryhmän parissa. Pitääkö tutkijan pidättäytyä täysin uskonnolle ulkopuolisena, vai tuleeko tutkijan pyrkiä ensin näkemään ilmiö myös sisältäpäin ennen kohteesta etääntymistä ja tutkimuksen suorittamista, vai voiko uskontoa tutkia vain uskonnollinen ihminen? Kulttuurintutkimuksessa kyse on tietysti usein vain tutkijan suhteesta tiettyyn kulttuuriin, harvoin mistään niin dramaattisesta kuin uskosta. Kenttätyön tärkeyttä korostavat tuntuvat vaativan tutkijalta joko täysivaltaista jäsenyyttä tutkimaansa kulttuuriin tai edes mahdollisimman tiivistä yhteistyötä kohteen kanssa, jos tutkijan sisäpiiristatuksen ajatellaan olevan mahdoton saavuttaa. Lopulta kysymys on myös kulttuurin tuntemuksen eri asteista: kuinka kauan kentällä pitää viettää aikaa tunteakseen kulttuurin täysin ja voidakseen kokea olevansa oikeutettu esittämään perusteltuja mielipiteitä kohteestaan?

Nykypäivän fragmentaarinen kulttuuriyhteiskunta erilaisine alakulttuureineen ja jopa alakulttuurien eri ryhmittymineen kannustaa tarkastelemaan perinteisiä kysymyksiä uudelleen. Miten toimia tutkimuskohteen kanssa, joka on joko erittäin vaikeasti saavutettavissa esimerkiksi alueellisen hajaantumisen vuoksi tai joka ei vastaanota ulkopuolisia henkilöitä piirinsä? Entä miten luoda kattava käsitys kulttuurista, joka vaatii jäseniltään erityisten taitojen kehittämistä ja niiden jatkuvaa kultivoimista? Pohdin näiden kysymysten merkitystä ottamalla esimerkiksi modernin teekulttuurin, erityisesti sen länsimaisessa muodossa.

Itä-aasialainen taiteellinen ja filosofis-mystinen teekulttuuri on viime aikoina levinnyt pikkuhiljaa myös länteen, jossa se on muodostanut erillisen alakulttuurinsa suuren massateekulttuurin sisälle. Tämä teekulttuuri muodostaa oman saarekkeensa erotettuna paitsi valtavirtaa edustavasta modernista länsimaisesta teekulttuurista, myös Itä-aasialaisesta kulttuurista, josta liike alunperin on lähtenyt. Dialogia käydään erityisesti Itä-aasialaisen kulttuurin kanssa, mutta vakavan kielimuurin ja käännösten puutteen vuoksi kulttuuristen vaikutteiden vaihto on hidasta ja sulkeutunutta. Muutamista kieliä ja kulttuuria taitavista yksilöistä ja pienistä ryhmittymistä on muodostunut eräänlaisia portteja itään, jotka huolehtivat klassisten tekstien ja tiedon kääntämisestä sekä uusien vaikutteiden esittelemisestä länteen. Länsimaisen teekulttuurin sisällä on myös monia tietoa välittäviä sekä kerääviä toimijoita, jotka käsittelevät uutta tietoa sitä mukaan kuin itämaista kontaktia omaavat ensikäden tiedon välittäjät sitä tuottavat. Toisaalta tämä rakennelma on johtanut vuolaaseen informaation kiertoon länsimaisessa teekulttuurissa, mutta toisaalta verkostossa liikkuu paljon kyseenalaista tietoa, jonka totuudesta tai asemasta Itä-aasialaisessa teekulttuurissa on vaikea saada selkoa.

Lisäksi pussiteekulttuuriin verrattuna itä-aasialaisvaikutteinen teekulttuuri on jakaantunut pieniin irrallisiin saarekkeisiin ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Erilliset toimijat ovat kyenneet luomaan huomattavaa verkostoitumista paikallisen toiminnan kautta, mutta kulttuuri ja tieto ovat ennen kaikkea päässeet leviämään (ainakin alkuvaiheissa) Internetin välityksellä erilaisten blogien, keskustelualueiden sekä muiden kanavien kautta. Ollaan siis tilanteessa, jossa suurin osa kulttuurisesta tiedosta on ripoteltu ympäri verkkoa sekä muutamiin kirjoihin. Jos haluamme tutkia erityisesti länsimaista teekulttuuria, on siis pakko palata eräänlaiseen "tietokonetuoliantropologiaan" ja turvautua hyvin suurelta osin toisen käden lähteisiin. Tällöin tutkijan lienee parasta pitää yllä tervettä epäluuloa tiedon alkuperää ja totuudellisuutta kohtaan, ja kiinnittää huomionsa ennen kaikkea siihen, miten eri toimijat ja ryhmittyvät käsittelevät, vastaanottavat, välittävät ja tuottavat tietoa omista lähtökohdistaan käsin katsoen.

Ei silti pidä unohtaa, että vaikka suuri osa kulttuurin sisäisestä keskustelusta käydään verkossa, on teekulttuurin vankka pohja jokaisen teenjuojan käytännöllisessä harjoituksessa. Tähän puoleen kulttuurista pääsee tutustumaan pintapuolisesti esimerkiksi erinäisissä teehuoneissa ja teetapahtumissa, mutta kun lähes koko alakulttuurin pääpaino on jatkuvan (yksityisen) taidon kultivoinnin kautta saavutettavassa kokemuksessa, olisi tutkijan aiheellista vähintäänkin seurata useiden teenharrastajien harjoitusta pitkällä aikavälillä monien haastatteluiden kera. Ei välttämättä ole tarvetta pyrkiä itse saavuttamaan sisäpiirin näkökulmaa kulttuuriin henkilökohtaisen harjoituksen myötä, mutta tietynlainen eläytyvä empaattisuus on tärkeää, kuten kaikessa muussakin humanistisessa tutkimuksessa.