Maurice Merleau-Ponty ja tee

Maurice Merleau-Ponty oli yksi Ranskan tärkeimmistä fenomenologeista, jonka ajatukset vaikuttavat yhä vahvasti filosofiassa. Merleau-Ponty tunnetaan ennen kaikkea ruumiillisesta fenomenologiastaan, jonka avulla hän selittää, kuinka lopulta itse tietoisuuskin nousee ruumiillisuudesta.

Merleau-Ponty esittää vakuuttavasti kokeellisen psykologian ja neuropsykologian avulla, kuinka tietoisuus ja havainto nousevat organismin reaktioista ympäristön ärsykkeisiin. Kaikkein primitiivisimmällä tasolla organismin toiminta on vain mekaanista reaktiota ärsykkeisiin. Tällöin ärsyke toimii kaksivaiheisen merkin tavoin, jossa merkki (ärsyke) viittaa tiettyyn merkitykseen (reaktio) vain empiiristen kausaalisuhteiden kautta (Kaelin 1992, 188). Organismilla on kuitenkin aina kyky omaksua reaktio omaan ruumiilliseen intentional arciinsa (en keksi sopivaa käännöstä), jolloin eliö nousee pelkän mekaanisen reaktion yläpuolelle. Kun merkki ei enää toimi pelkkien kausaalisuhteiden varassa eli kun reaktio tapahtuu ilman ärsykettä, se muuttuu symboliksi, joka toimii suhteessa muihin merkkeihin (ibid.). Symbolissa merkkiä ilmaistaan itsensä vuoksi eikä vain mekaanisena reaktiona; toisin sanoen käyttäytymisellä ei enää vain ole merkitystä, vaan se on merkitys (ibid., 189). Symbolisen toiminnan kautta eliö oppii soveltamaan taitojaan yhä uusiin tilanteisiin, jolloin sen toimintakyky paranee. Lopulta tällaisesta ärsyketason kehityksestä nousee myös ihmistietoisuus, jonka toiminta kuitenkin pohjautuu alempien tasojen rakenteisiin.

Koska Merleau-Pontylle havainto ja tietoisuus nousee ympäristöstä ja eliön olemisesta ympäristössä, hän ei voi asettaa sanallista ajattelua ihmisen tietoisuuden tai ilmaisun perustaksi. Pikemminkin jo primitiivinen havainto on ilmaisua tai luovaa toimintaa, jossa järjestämme esireflektiivisen ympäristön juuri meille sovitetuksi havaintomaailmaksi (Kaelin 1992, 223). Tietoisuus ei siis muodostu passiivisesta ympäristön vastaanottamisesta, vaan eliö vaikuttaa luovasti siihen, miten ympäristö näyttäytyy sille tietoisuudessa. Samoin emme ilmaise ajatuksiamme ennaltamuodostetuilla sanoilla, sillä sanat ovat ajattelua yhtä paljon kuin ajattelu sanoja – ilmaisussa jokainen kamppailee kielen kanssa löytääkseen sen, mitä ajattelee (ibid., 267). Tämän ilmiön on varmasti jokainen huomannut silloin, kun ei vain kykene pukemaan ajatuksiaan sanoiksi, vaan ne jäävät aivan kielen päälle. Sanojen ja ajattelun samanaikaisuus näkyy myös siinä, kuinka ajatukset, jotka jäävät ilmaisematta vaipuvat nopeasti alitajuntaan (ibid., 268). Toki ajattelu ja ilmaisu eivät toimi ainoastaan kielen kautta, tai pikemminkin kieli toimii myös ei-verbaalisen ilmaisun kautta, siis esimerkiksi taiteen avulla (ibid. 270). Taiteilija ei siis ilmaise teoksissaan ajatteluaan, vaan ajattelee materiaaleillaan valmistaessaan teosta (ibid., 329). Vaikka voidaan kiistellä siitä, etteikö valmista ajatusta voisi ilmaista taiteessa (tietysti tällöin ajatus on jo muodostettu esimerkiksi sanallisesti mielessä), on Merleau-Pontyn ilmaisuteoria raikasta vaihtelua kaikille niille käsityksille, joiden mukaan taiteilija vain välittää teostensa kautta ennaltamäärättyjä informaatiopaketteja yleisölleen.

Teen kannalta oleellista on ensinnäkin ajatus siitä, että oppiminen tarkoittaa tietyn tekniikan omaksumista osaksi ruumiillista skeemaamme (intentional arc) (Kaelin 1992, 245). Ikään kuin sulautamme opitun osaksi itseämme, jolloin voimme ilmaista itseämme opitulla yhtä vaivattomasti kuin vaikkapa sanoilla. Tällainen oppiminen lienee tuttua jokaiselle, ja sama kaava toistuu teenjuojan alkutaipaleella. Ensin teekannun käsittely ja sen eri vaiheet vaativat tietoista panostamista, ja sessio suoriutuu siitä huolimatta suhteellisen kömpelösti. Ennen pitkään teekannun käsittelystä ja teen juomisesta tulee kuitenkin kuin toinen luonto, jolloin teenjuoja (tämä on tuttua esimerkiksi japanilaisesta teeseremoniasta) voi ilmaista itseään teen kautta. Toiseksi jos ajattelemme teetä ilmaisuna, muodostuu teestä oppimisen kautta kuin toinen kieli tai toinen ajattelutapa. Kuinka usein käykään niin, että teetä juotaessa herää tunteita ja ajatuksia, joita on vaikea muuntaa sanoiksi? Tai niin, että arjessakin kohtaamme tuoksuja ja makuja, tunteita, asenteita, ajatuksia ja toimitapoja, jotka muistuttavat teestä? Lopulta mielestäni sama ilmiö näkyy myös siinä, kuinka teetä juotaessa mieleen juolahtaa sanallisiakin ajatuksia, jotka voivat joko liittyä teehen tai olla täysin satunnaisia. Tietysti sanallisten ajatusten voi ajatella syntyvän teehetken rauhasta, mutta silloinkin tee toimii mediana, joka mahdollistaa sellaisten ajatusten synnyn ja huomaamisen eli ilmaisun, jotka muutoin saattaisivat jäädä tiedostamattomiksi.

Merleau-Pontyn teorian kannalta avautuu siis näkymä teehen ilmaisuna: pikemminkin merkityksiä luovana ja havaintoa rakentavana toimintana kuin jonakin, johon on jo valmiiksi koodattu tietty salattu merkitys, jonka teenjuoja pyrkii paljastamaan.

Kirjallisuus:
Kaelin, Eugene Francis 1992 (julkaistu ensimmäisenä 1966). Existentialist Aesthetic: the Theories of Sartre and Merleau-Ponty. Ann Arbor: University Microfilms International.

Teekokemuksen kehystäminen

Tässä (kandidaatin)tutkielmassa päädyin tarkastelemaan teetä ennen kaikkea ympäristöestetiikan teorioiden kautta. Mielestäni ne avaavat erittäin mielenkiintoisia näkökulmia teekokemukseen ja sen uskonnolliseen merkityksellistämiseen.

En ole täysin tyytyväinen tähän työhön, koska olisin saanut paljon kattavamman ja perusteellisemman tutkimuksen aikaiseksi, jos minulla olisi ollut aikaa syventyä lisää teoreettiseen kirjallisuuteen. Tässä käsittelyä rajoitti lisäksi se, että opiskelen vielä toistaiseksi uskontotieteen laitoksella, joten näkökulman piti olla uskontotieteellinen. Seuraavat työt saattavatkin tulla esteetikan alueelta, jolloin on mahdollisuus tutkia laajemmin teetä ilmiönä ja taiteena, ja silti pitää uskonnollis-filosofinen näkökulma mukana. Todennäköisesti seuraavassa virallisessa työssä joudun kuitenkin jättämään teekulttuuriin keskittyvän näkökulman ja käsittelemään ainoastaan teoriaa.

Linkki tiedostoon

Lisää pu'erh-nootteja

2003 Wu Chi Dao "Mengku Zheng Shan" (Yunnan Sourcing)

Tuoksu hyvin pehmeä, 'kamforimaisen' raikas, metsäinen ja makean hedelmäinen. Haudutukset alkavat hyvin kepeinä, mutta rakenteeltaan vankkoina; tuoksussa leikkivät kukkaisat ja makeat, jopa kermaiset, hedelmän sävyt. Muutamassa alkuhaudutuksessa esiintyy myös mielenkiintoista savuisuutta tai kamforimaisuutta, joka ei kuitenkaan kanna loppuun saakka. Suutuntumassa olisi kenties toivomisen varaa, hieman lisää eloa nyt pelkäksi painavaksi ja pehmeäksi paksuudeksi jäävään teehen. Erikoista kyllä, mutta kitkeryyttä ei ole tässä havaittavissa enää lainkaan. Makuprofiililtaan tee alkaa myötäillen tuoksun sävyjä, mutta loppuhaudutuksia lähestyessä sekä tuoksu että maku heikkenevät ja eriävät omiin suuntiinsa. Tuoksu ajautuu erittäin hienovaraiseen ja suhteellisen vaikeasti havaittavaan kamfori/puumaiseen makeuteen, maku taas keskittyy (yli)kypsiin ja hieman vääntyneisiin hedelmän sävyihin.

2002 Yi Wu Ancient Spirit (Yunnan Sourcing)



Tuoksussa voi heti havaita märkäiätyksen multaisuutta. Lopulliseen haudutukseen tuosta maanläheisyydestä päätyy kuitenkin yllättävän vähän. Tuoksusta löytää pikemminkin melko villejäkin metsäisiä ja kasvimaisia sävyjä kuin maakellaria, ja makukin on lähinnä hedelmäinen. Seuraavilla haudutuksilla tuoksu supistuu piakoin hyvin vaimealle tasolle, mutta maku ja erityisesti kiitettävän kirkas ja eloisa suutuntuma jatkavat vielä esitystään. Olisin odottanut tältä teeltä monipuolisempaa sävymaailmaa, mutta suutuntuman ja makean, hieman juurimaisen makunsa vuoksi tätä kyllä juo mielellään.


2003 Chang Bao "Jing Mai Shan Pu Er Bing" (Yunnan Sourcing)



Lehdet tuoksuvat mausteisille, suolaiselle ja puumaiselle. Ensimmäisten haudutusten tuoksusta löytää kypsää heinämäisyyttä, puuta ja eräänlaista epämääräistä mausteisuutta. Makua hallitsee alussa reipas kitkeryys, joka kuitenkin onneksi laantuu viimeistään kolmannen haudutuksen jälkeen. Myöhemmissä haudutuksissa tuoksusta on vaikea löytää muuta kuin sekaista mausteisuutta ja pientä makeutta, vaikka toisinaan pidemmät haudutukset tuntuvat tuovan myös savuisuutta kuvioihin. Tee on suutuntumaltaan kirkas ja kevyt; pieni kitkeryys kestää pitkälle saaden aikaan vaikutelman vegetaalisuudesta. Mausta en kuitenkaan itsessään tuntunut löytävän sen kummoisempia sävyjä, lähinnä makeaa lämmintä hedelmäisyyttä. Tämä tee oli makuuni vielä hieman liian kitkerää, vaikka ei kitkeryys ei toki yltynyt millekään mahdottomalle tasolle.

1999 Gu Pu Er "Ye Sheng Lao Cha Shu" (Yunnan Sourcing)

Kuivien lehtien tuoksussa on pippurisuutta ja hieman maakellaria, ei kuitenkaan mitenkään hälyttävällä tasolla. Heti ensimmäisellä haudutuksella käy kuitenkin selväksi, että tämä tee kallistuu shumaisuuden puolelle huomattavasti enemmän kun aikaisemmat sheng + shu pu'erhit. Tuoksussa on sitä ominaista pehmeää multaisuutta, joka peittää liian helposti alleen kaikki muut sävyt. Vielä herkempi shupuissa olen kuitenkin suutuntuman jauhoiselle paksuudelle, joka tässäkin ajautuu äärimmäisyyksiin saakka. Mausta voi kyllä aistia tiettyä keveyttä, jota vahvemmin fermentoiduissa pu'erheissa ei kenties tapaa, mutta se jääkin ehkä ainoaksi piirteeki, josta erottaisin tämän vain osittain fermentoiduksi.

2000 Gu Puer Green Mark Qi zi (Yunnan Sourcing)

Tuoksussa raikasta heinämäisyyttä, joka kuitenkin jo lähenee hedelmää, tervaisuutta ja nahkaa. Haudutettuna tuoksu on vaimea ja lähinnä epämääräisen makea, vaikka erityisesti kuumemmista haudutuksista voi myös erottaa savuisia ja ylikypsän hedelmäisiä piirteitä, toisinaan raikasta metsäisyyttäkin. Maku on ensivaikutelmalta kiitettävän mehukas, mutta suutuntumaan voima ei siirry ainakaan sellaiseksi terävyydeksi, jota arvostan. Nyt suutuntuma jää kummallisen kevyeksi, kuin painavaksi pilveksi kielen päälle. Mausta on vaikea löytää sen tarkempia piirteitä, hedelmäiset ja puumaiset sävyt hallitsevat.

 

Pu'erh maisteluja osa II

Shu + Sheng 1998
Huom. Tietääkseni shu + sheng (tai half-ripened) pu'erhia kypsytetään samoin kuten shuta, mutta vähemmän aikaa. Yllättävää kyllä, näissä teeladuissa ei maista oikeastaan lainkaan shumaisia piirteitä, pikemminkin shengin eloisuutta ja keveitä sävyjä. Ehkä tällaisia "pu'erhin oolongeja" tulisi tutkia tarkemmin?

Tämä oli varsin mielenkiintoinen tee. Pikaisen huuhtelun jälkeen tiiviiksi painetut lehdet vapauttivat erikoisen pippurisen, kasvismaisen ja lyijyisen tuoksun. Hieman epämiellyttävää lyijykynämäisyyttä esiintyy myös ensimmäisellä haudutuksella, mutta se tasoittuu nopeasti session edetessä. Muutaman haudutuksen jälkeen lehdet avautuivat kunnolla, jolloin maussakin alkoi erottua samaa mausteisuutta. En muista koska olisin viimeksi löytänyt teestä näin selkeitä mausteisia sävyjä, erotan seasta ainakin maustepippuria sekä muskottia. Aluksi mausteisuus pidättäytyy taka-alalla, ja mausta erottuu lähinnä teen kitkeryyttä hipova voima, joka pitää suutuntuman mielenkiintoisena. Suutuntumaltaan tee ei muutenkaan ole liian tasainen (kuten useat vanhat pu'erhit), vaan siinä on hienoa eloisuutta. Ensimmäisten kunnon haudutusten jälkimaku on yllättävän nuorekas ja täynnä nuoren shengin runsautta, mutta pikkuhiljaa jälkimaku siirtyy ilmentämään samaa mausteisuutta, joka haudutus haudutukselta kuoriutuu selkeämmin esiin myös mausta.

Pidin tästä teestä, koska se esitti taas yhden uudenlaisen välimuodon sekä äärimmäisen vanhan, märkäiätetyn ja tylsän sekä äärimmäisen nuoren, kevyen ja voimakkaan pu'erhin välillä. Pidin suutuntuman voimasta, selkeistä mauista ja sävyjen moniulotteisuudesta.

Shu + Sheng 1990

Teen tuoksussa on vaimeaa maanläheisyyttä, mutta myös selkeitä lämpimän hedelmäisiä sävyjä. Olen erittäin huono kuvaamaan makujen yksittäisiä sävyjä, varsinkin pu'erhin, mutta jokainen nuorta pu'erhia maistanut voi varmasti huomata kuinka moniulotteisen ja erikoisen sävymaailman nämä teelaadut omaavat.

Ensimmäisissä haudutuksissa on huomattavissa kitkeryyden rippeitä, jotka peittävät alleen hienovaraisemmat maut. Myöhemmin teestä alkaa löytymään hieman samaa mausteisuutta kuin aikaisemmassa shu+shengissä, mutta se ei peitä muita makuja yhtä vahvasti. Itseasiassa tämä tee saattaa olla hyvinkin yksi maultaan moniulotteisimmista vanhoista pu'erheista (ja oolongeista) jota olen maistanut. Paitsi mausteisuutta, haudutukset paljastavat viitteitä shengin kukkaisuudesta, puumaisuutta, mietoa maanläheisyyttä sekä tummaa hedelmää. Jälkimaku on ensimmäisillä haudutuksilla selvän nuorekas, mutta vaimea, eikä myöhemmillä haudutuksilla jälkimakua enää tahdo huomatakaan.

Ennakkoon pelkäsin suutuntuman olevan tässä liian samettinen tai jauhoinen, siis tasainen ja tylsä. Tässä kuitenkin yhdistyy sopivalla tavalla samettisuus (josta pidän oikein paljon oikeissa mittasuhteissa) sekä kirkkaus ja eloisuus, jonka voi aistia taustalta. Tämäkin tee sai aikaan pitkäaikaisen makean tunteen kurkussa.

2002 yksityistilaus 7542-tyylinen


Tämä tee loi melkoisen kontrastin aikaisempiin näytteisiin. Lämpimien hedelmän sävyjen, nuorekkaan kukkaisuuden tai edes selkeän mausteisuuden sijaan maku ilmentää erikoista painavaa ja kiertynyttä makeutta, joka ilmenee läpi haudutusten sekä tuoksussa että maussa. Jos nuoret pu'erhit mieltäisi keväisen vegetaalisuuden tai kukkaisuuden merkeiksi ja vanhemmat shengit juuri täydellisen kypsyyden saavuttavia hedelmiksi, niin tämä vaikuttaa jo selkeästi syksyisen ylikypsältä.

Tuoksun taustalta kyllä löytyy perinteisempää shengimäistä raikkautta, mutta sen yllä leijuu tämä omaleimainen makeus, joka ei lievene edes useiden haudutusten jälkeen. Maku on läpi session melkoisen painava, lämmin ja makea; vain muutamassa keskivaiheen haudutuksissa ilmenee kitkeryyttä hapuilevia voiman puuskia.

´97 7542-tyylinen


Tuoksua on varsinkin alussa hyvin vaikea kuvailla. Siinä on kyllä selkeitä piirteitä, mutta hyvin, hyvin vaimealla tasolla. Maakellaria ei juurikaan löydy, kenties kuvailisin sitä parhaiten mantelimaiseksi tai tumman suklaan tavoin voimaiseksi. Suutuntumaltaan tämä tee alkaa jo olemaan hyvin kypsynyt; siitä löytyy samaa samettista (tai jauhoista) paksuutta, jota märemmistäkin vanhoista pu'erheista. Paksuudesta huolimatta maussa on kuitenkin vielä eloa, joten täysin tylsäksi homma ei pääse karkaamaan.

Suutuntumassa ei juurikaan löydy enää viitteitä kitkeryydestä; muutamassa alkuhaudutuksessa huomaa pientä eloa, mutta se ei esiinny etualalla kuten aikaisemmissa näytteissä, vaan kurottaa samettisuuden alta – silti ihan mukava lisä suutuntumaan.

Jälkimaku teessä on satunnainen eikä kovin voimakas. Nuorekkaaksi sitä en enää kuvailisi, pikemminkin lämpimän hedelmäiseksi.

Tämä tee tuntuu olevan ainakin suutuntumansa ja hillittyjen makujensa puolesta jo melko lähellä märkäiätettyä/hyvin vanhaa pu'erhia. Eloa ja keveyttä löytyy kyllä vielä, mutta entä kymmenen vuoden päästä? Sävyjensä vaimeuden ja suutuntuman sekä jälkimaun suhteellisen yksipuolisuuden vuoksi tämä jäi kuitenkin kauas lempiteestäni näiden viimeisten maistelujen suhteen.

Pu'erh maisteluja

Eli tässä huomiot kahdesta Teepolun kolmesta vanhemmasta teekakusta. Kolmannen Changtai 2004 Yi Chang Haon teksti pääsi valitettavasti katoamaan.

Nämä teet olivat ensimmäiset kostetukseni kuivaiätetyn pu'erhin maailmaan, tai ainakin ensimmäiset, joihin pääsi kunnolla sisään. Tällaiset 2000-luvun alkupuoliskon kakut vaikuttavat olevan aika hienossa vaiheessa nyt, pitää tutustua näihin tarkemmin.

Shuangjiang Mengku 2001 Yuan Ye Xiang

 Tämä 2001 vuoden Yuan Ye Xiang on luultavasti Shuangjiang Mengku -tehtaan tunnetuin tee. Teen nimi kääntyy epäluontevasti suomeksi, mutta tarkoittaa karkeasti tuoksua villistä luonnosta. Se sai korkean suosituksen merkittävän The Pu'er Teapot -lehden vuonna 2001 tekemässä sokkomaistelussa. Tee on tuotettu Mengsa-vuoren materiaalista ja siitä on poikkeuksellisesti olemassa kaksi eri versiota. Ohutpaperinen kuivaiätetty versio sekä paksupaperinen märkäiätetty versio. Normaalisti teentuottajat eivät itse iätä pu'er-kakkujaan, vaan tämä jää jälleenmyyjien, keräilijöiden ja teenystävien vastuulle. Tästä kakusta on kuitenkin siis olemassa kaksi samasta materiaalista samaan aikaan tuotettua versiota, jotka tuottaja on itse esi-iättänyt ennen teen tuomista markkinoille. Tämä on teen kuivaiätetty ohutpaperinen versio. Teetä on säilytetty myös myöhemmin kuivissa oloissa ja tee onkin yli 10 vuoden ikänsä huomioiden varsin nuoren ja tuoreen makuista. (Teepolku)

Perinteistä nuorta shengiä kuivien lehtien tuoksussa: metsämäisyyttä oudoilla lämpimillä sävyillä ja mausteisilla vivahteilla ‒ tuoksu, jota on vaikea löytää mistään muualta kuin pu'erhin parista.
Heti ensimmäisen siemaisun suutuntuma paljastaa, että nyt ollaan voimakasluontoisen teen parissa. Piirrettä on vaikea kuvailla, mutta sen löytää silloin tällöin poikkeuksellisen hienoista teelaaduista; eräänlainen suutuntuman eloisuus ja voimakas maku, joka valtaa välittömästi koko suun. Sellaisista teelaaduista, jotka saavat hymyilemään sisään päin. Makumaailma sinänsä tuntuu tässä teessä olevan moniulotteisempi kuin aikaisemmissa Changtaissa, ainakin siitä erottuu selkeämmin samoja shengin lämpimiä hedelmäisiä/pu'erhmaisia sävyjä. Haudutetun teen tuoksu vaikuttaa olevan aikalailla samalla tasolla kuin aikaisemmin maistetuissa shengeissä, mutta sekin erottuu selkeämmin. Tuoksu ei edes tunnu voimakkaammalta, vaan jollain tavalla eteerisemmältä ja selkeämmältä.

Suutuntumasta voi tuntea pieniä kitkeryyden rippeitä, jotka tässä kuitenkin vain lisäävät maun eloisuutta. Haudutusten edetessä suutuntuma pikkuhiljaa rauhoittuu, mutta selkeinä pysyvät sävyt maussa ja tuoksussa pitävät kiinnostusta yllä. Lisäksi tämä tee sai aikaan 'sokeripala kurkussa' effektin, jota olen löytänyt vain samalla tavalla eloisista teelaaduista (erityisesti balhyochasta). Tämän siis huomaa makeasta tunteesta, joka tuntuu niellessä kurkunpäässä. Jälkimaun puolesta väittäisin, että toisissa pu'erheissa sävyt olivat selkeämpiä ja jälkimaku kokonaisuudessaan voimakkaampi. Tässäkin huomasi selkeitä nuoren shengin kukkaisia piirteitä, mutta toisinaan ne jäivät kokonaan taka-alalle tai peittyivät erikoisen makean, tunkkaisen ja yksitoikkoisen jälkimaun alle – samanlaisen, joka mehua juotuaan toisinaan jää pitkäksi aikaa suuhun.

Changtai 2005 Chen Hong Chang

Changtain Chen Hong Chang brändi on hieman näkymättömämpi kuin esimerkiksi Yi Chang Hao. Molemmat kuitenkin tuotetaan Yiwu-alueen lehtimateriaalista ja edustavat tämän erityisesti harrastelijoiden ihannoiman Pu'er-tuotantoalueen parhaimmistoa. Tämä kakku on vuoden 2005 tuotantoa ja se on kuivaiätetty. Iätys ei ole kuitenkaan ollut liian kuiva, sillä selkeää maun kehittymistä on kuitenkin jo tapahtunut ja tee henkii hienosti onnistunutta iätystä. (Teepolku)

Kuvien lehtien tuoksu on mieto, mutta siitä on löydettävissä runsaista ja monivihateista mausteisuutta. Lisäksi luulen havaitsevani jo selkeää ikääntymisen tuoksua; pölyisyyttä, tummuutta ja eräänlaista hienovaraista sienimäisyyttä.

Tuoksultaan tee on säilyttänyt (kuten kuivaiätyksen perusteella osaisikin odottaa) suuren osan nuorekkaan shengimäisestä tuoksustaan. Sen sijaan ikä on vaikuttanut sen verran, ettei tuoksussa ole samaa hyökkävyyttä, vaan sävyt ovat kypsyneet, lämmenneet ja tasoittuneet huomattavasti rauhallisemmalle tasolle. Lisäksi tuoksussa ei ole lainkaan viitteitä siitä agressiivisesta terävyydestä (jopa kalamaisuudesta), jota usein nuorissa shengeissä tapaa, mutta tämä ei välttämättä johdu iästä vaan itse lehtimateriaalista.

Maussa ei ole haivattavissa lainkaan kitkeryyttä, ja siinäkin sävyt ovat pyöristyneet, vaikka nuorekkaita piirteitä onkin vielä havaittavissa. Suutuntuma on nappiin osuvilla haudutuksilla erinomaisen kirkas ja syvä; kenties kitkeryys voi ajan kanssa jättää merkkinsä suutuntumaan juuri tällaisena voimana? Kuten Yiwussakin, esiintyvät tässäkin teessä voimakkaimmat sävyt  silti jälkimaussa eivätkä tuoksussa tai maussa.

Nämä kuivaiätetyt teet ovat siitä nautinnollisia, että ne eivät ole yhtä ennalta-arvattavia ja monotonisia kuin suurin osa vanhasta (ainakin halvasta) märkäiätetystä pu'erhista. Kaipaisin silti vielä kokemusta todella vanhasta kuivaiätetystä pu'erhista, sillä näittenkin teelaatujen sävyt ovat pyöristyneet sen verran, etten voi kuvitella nuorekkuuden säilyvän sanotaan vaikkapa 20 vuoden päästä. Kaipa ikääntymisessä ja iättämisessä onkin kyse kullekin teelle optimaalisen kypsyysasteen löytämisestä ja siitä hetkestä nauttimisesta.

Tee ja luonnonkauneus

Viime postauksessa vilahti määritelmä taiteesta ilmaisuna, joka esittää jonkin aiheen tietystä näkökulmasta ja kutsuu yleisöä jakamaan tämän näkökulman. Teen kannalta tämä käsitys on ongelmainen, sillä määritelmä tuntuu olettavan taiteilijan, joka valitsee teokseen tietyn aiheen ja näkökulman. Teessä taas taiteilijaa ei periaatteessa ole olemassakaan. Tietysti teen prosessoijat sekä teen hauduttaja vaikuttavat huomattavasti lopulliseen teemaljaan ja tulevat näin lähelle taiteilijan roolia, mutta lopulta hekin lähinnä ohjailevat teen ominaisuuksia hienovaraisesti, pyrkien usein ilmaisemaan teen olemuksen mahdollisimman puhtaana.

Tee onkin lähempänä luonnonkauneutta kuin inhimillisen prosessin seurauksena syntynyttä taideteosta.  Teen luonnollisuus on selkeästi havaittavassa teemaljasta, josta ei heijastu yksittäinen taustatekijä vaan pikemminkin luonnon majesteettinen hiljaisuus. Luonnonkauneuden vuoksi tee on erityisen sopiva teokseen uppoutumiseen ja rauhalliseen kontemplointiin. Silti teetä voi tarkastella myös kuten perinteistä taideteosta reflektion avulla. Eri teelaadut usein tuovat mieleen tiettyjä aiheita tai tunteita: iätetty tee esimerkiksi herättää usein kunnioitusta ja vaikutelman iän myötä saavutetusta viisaudesta, kukkainen oolong keväistä herkkyyttä ja huolettomuutta sekä nuori pu'erh kärsivällisyyttä ja toivoa tulevaisuudesta. Prosessoinnin myötä teen ulkoinen olemus saavuttaa tuhansia muotoja, jotka ainakin välillä herättävät suoria mieleyhtymiä juojassa. Lisäksi vielä laajemman aihekirjon tarjoaa itse juojan mieli, joka luonnonkauneuden tyhjyydessä pystyy heijastamaan teehen siitä puuttuvan teeman. Näin ollen jokainen teesessio juojan tarkastelun kohteena muodostaa aidon ja ainutlaatuisen taideteoksen.

Kritiikin arvo

Kriitikkoa pidetään sekä teekulttuurissa että monissa muissakin taiteenlajeissa usein turhana hahmona, jonka henkilökohtaiset mielipiteet jäävät vain yksilön omiksi totuuksiksi eivätkä voi antaa mitään objektiivista kuvaa teoksesta. Kuitenkin haluaisin puolustaa niitä moniulotteisia vaikutuksia, joita kritiikillä voi ja pitäisi olla.

Ensinnäkin kriitikko tuskin kirjoittaa ensisijaisesti yleisölleen, vaan tekstinsä kautta kartuttaa henkilökohtaista havaintokykyään ja omia taitojaan. Tarkkailemalla teoksen piirteitä, niiden tasapainoa tai epätasapainoa, oppii jatkuvasti tarkastelemaan tulevia teoksia yhä paremmin sekä ottamaan epäkohdat itse huomioon omissa suorituksissaan. Parhaassa tapauksessa kritiikki voi myös opettaa lukijaa havannoimaan uusia puolia teoksista, jolloin hän on entistä valmiimpi teosten itsenäiseen tarkkailuun. Lisäksi kritiikki pitää taiteenlajia näkyvillä ja välittää tietoa uusista teoksista. Usein arvostelut eivät edes yksipuolisesti keskity kirjoittajan omiin näkemyksiin, vaan saattavat myös tarjota teoksen historiaa tai taustatietoja kritiikin sivulla. Periaatteessa kritiikin kautta myös valmistajat ja välittäjät saavat palautetta teoksistaan ja voivat oppia suorituksistaan, mutta esimerkiksi teen kohdalla palaute taitaa harvoin yltää niin pitkälle. Lopulta, vaikkakin tämä on hyvin epätodennäköistä, saattaa lukija löytää kriitikon, jonka maku on niin samanlainen omansa kanssa, että arvostelut eivät enää kuvasta pelkästään subjektiivisia mieltyksiä, vaan tavoittavat edes hetkellisiä häivähdyksiä objektiivisuudesta.

Yksi taiteen teorioista pitää taidetta ilmaisuna, joka pyrkii selventämään tiettyyn aiheeseen liittyviä tunteita/ajatuksia sekä houkuttelemaan myös yleisöä tarkastelemaan aihetta teoksessa esiintyvästä näkökulmasta. Teoksen tunteiden tai aiheen tutkiminen voidaan tietysti erottaa puhtaasta materiaalin ja muodon tarkastelusta, mutta lopulta myös teoksen muoto on olennainen osa ilmaisua. Joten ainakin niin pitkälle kun taidetta pidetään teoksen ilmaisun tarkkailuna pelkän passiivisen vastaanottamisen sijasta, voidaan kritiikkiä/arvostelua pitää olennaisena osana taidekokemusta.