Pienen taustatutkimuksen jälkeen selvisi, että Doi Tung on vuori Thaimaan pohjoisimmissa osissa, alueella, jossa ennen kasvatettiin ooppiumia.
Lehdet tuoksuvat mausteiselle, makealle ja raikkaan merelliselle. Tee on kierretty puolipallomaiseen muotoon ja vaihtelee väriltään mustasta armeijan vihreään.
Teen tuoksu on maitomainen, mutta ei niin vahva kuin Tie Guanyinissä, ja siinä on erotettavissa myös merellisiä sävyjä. Välillä olen huomaavinani katoavaa mausteisuutta, ehkä kanelia.
Dong Tuin maku on makeahko, hiukan kasvimainen, hitusen kukkainen. Suutuntuma on liukas ja nopea.
Toisessa kupissa on havaittavissa myös hedelmän ja marjan hienoja aromivivahteita. Makua on edelleen vaikea kuvata – se on tavallaan makeaa, mutta ei kuitenkaan. Maku on kirkas ja terävä, mutta silti mysteerinen.
Jälkimaku on samaten jotain kukkaisen ja mausteisen väliltä, ei niin makea, mutta raikas kuitenkin. Jälkimaku katoaa kuitenkin melko nopeasti.
Teen väri on harvinaisen pitkäkestoinen täyteläisen keltainen. Väri ei haalistunut edes kuudennella haudutuksella, vaikka maku alkoikin jo pikkuhiljaa laimenemaan.
Pallomuotoon kierretyissä teelaaduissa kannattaa varoa lehtien määrää. Haudutin Dong Tuita kerran liian isolla määrällä lehtiä, jolloin makuun ilmestyi pientä kitkeryyttä, eivätkä muutamat lehdistä olleet vielä kokonaan kastuneita edes seitsemännen haudutuksen jälkeen.
Tarkastelin lehtiä haudutusten jäljiltä, useimmat olivat kolme ylintä lehteä varressa + satunnainen silmu. Useimmat lehdet ovat kokonaisia ja voisin myös veikata niiden olevan käsin poimittuja. Tämän näkee Dong Tuissa siitä, että ainakin suurin osa lehdistä on varressa kiinni ja kokonaisia. Mekaaninen korjuukone tuottaisi huomattavan paljon rikkonaisempaa materiaalia: kone on yksinkertaisesti niin kömpelö, ettei se voit leikata tarkasti esimerkiksi muotoa silmu + kaksi lehteä. Kädentyötä voi vain arvostaa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti